30.6.2022

2.42 Palasina



Kahvilan nimi oli Boku. Se oli joku hipsterimesta, jossa myytiin take-away-lattea designkupeissa ja yhtenä päivänä viikosta kuplateetä. Kaikista Angleportin kahviloista Jason oli päättänyt tuoda minut juuri sinne illalla, kun hänen tarinansa – minun tarinani – kertomisesta oli jo jokunen tunti ja kun olin saanut sulatella sitä hetken.
   Miettimiseni kesti tarpeeksi pitkään, jotta me molemmat ehdimme tyhjentää kuppimme ja ne kerättiin vielä pois pöydältäkin, mutta kukaan ei häätänyt meitä pois. Hyvä niin, koska jalkani eivät olisi ihan heti kantaneet minua ulos täältä.



Elizabeth.
   Nimi kummitteli puhelimen näytöllä. Yhteystieto tallennettu, onneksi Jason oli kopioinut numeron itselleen ennen kuin oli luovuttanut kirjeen Shaunille ja ennen kuin olin itse heittänyt sen pois.
   Minun pitäisi soittaa, niinhän Liz oli toivonut. Pitäisi soittaa ja kysyä, miksi hän oli halunnut jutella. Pitäisi saada kuriin se kaikkeen lonkeronsa tunkeva ajatus, jonka mukaan Elizabeth ei halunnut kuulla minusta enää ikinä.
   Jos hän ei haluaisi kuulla minusta, miksi hän olisi pyytänyt minua soittamaan? Miksi mietin tätä näin pitkään? Miksen soittanut?



Melkein jo tein sen. Melkein soitin. Hetken ajan muistin hänen kasvonsa, mutta ne lipuivat taas pois kuin vesi sormien välistä, ajelehtivat jonnekin kauas ja kelluivat nyt unohduksen meressä siinä missä monien muidenkin.
   Muistot olivat tulvineet mieleeni Jasonin kertomuksen mukana kuin villiintyneet koirat, sekavina ja aggressiivisina, mutta ne eivät olleet erityisen visuaalisia tai tarkkojakaan. Muistin asioita kuin tietokirjan sivuilta. En kasvoja, hädin tuskin ääntä, kosketuksesta puhumattakaan. Faktoja, en tunteita, huonon tarinan huonon kirjan sivuilta.
   Muistin, että minun piti rakastaa Elizabethia ja vähän Tessiäkin ja vihata Adriania ja vähintään inhota Jonathania, ja syytkin muistin ihan kelvollisesti. Mutta ei, kasvoja en muistanut, enkä tiennyt, olisiko se hyvä lähtökohta keskustelulle entisen heilani kanssa… tai se, että olin juuri tappanut ihmisen ja että kengänkärjissäni taisi olla yhä verta.
   En pystyisi tähän. Tämä ei ollut oikea hetki, eikä ollut huominenkaan.



“Tarvitsetko rauhaa?”
   Jason naputti käsivarttaan malttamattomana kuin kiimainen vuohi. Hän kannusti minua soittamaan sellaisella innolla, että minulla alkoi väkisinkin olla teorioita hänestä. En ollut vielä tavannut yhtäkään heteroa, joka oli noin kiinnostunut toisten miesten rakkauselämästä. Saisinkohan Jasonin soittamaan Gregille tästä hyvästä? Kostoksi? Tuhahdin.
   “Antaa olla.”
   Jason halusi selvästi sanoa jotain. Ehdin itse ensin.
   “Ei tänään. Ehkä jokin toinen päivä.”
   Se oli emävale, ja kumpikin meistä tiesi sen. Jasonin lannistuneesta ilmeestä näki, ettei hän halunnut toisaalta puuttua tähän valintaan.



Päässäni humisi. Huminan takaa kuulin onttona kaikuna kassakoneen kilinän, jonkun ryystävän kahvikuppia viereisessä pöydässä, metelin ulkoa, jalkakäytävältä, pyöräkaistalta, autotieltä. Hiljaisuus oli painostava, mutta minun ei tarvinnut rikkoa sitä: saatoin verhota toisaikaisuuteni rakkaushuoliin, vaikkei se ollut pelkästään sitä.
   Draganista en aikoisi puhua, en kenellekään. Salaisuus pysyi parhaiten salaisuutena, kun sitä ei kertonut kenellekään. Mutta kestäisinkö sitä itse?
   Minua nauratti. Sellainen ääni ei sopinut tähän hetkeen. Olin rikkinäinen, naarmutettu LP-levy, paskan kellaribändin C-kasetti, johon oli kännissä tekstattu isolla sana DEMO. Olin paska jätkä ja muistin sen ihan hyvin. Olin valehdellut Elizabethille liian monta kertaa, satuttanut häntä, satuttanut Trishiä, satuttanut itseänikin.
   “Meidän pitäisi lähteä.”



Jason katsoi minua tutkivasti.
   “Siis… jos olet varma”, hän täydensi. “Voithan sinä soittaa myöhemminkin.”
   “Joo.”
   “Jos sinua kiinnostaa.”
   “Joo.”
   “Lähdetäänkö?”
   “Joo.”
   Rikkinäinen levy jumitti samassa kohdassa. LP-soittimen neula upposi syvälle minuun ja se tunne oli liian tuttu, vaikken ollut koskaan käyttänyt suonensisäisiä. Kai. Mistä voin enää tietää, mitä olin tehnyt ja mitä en? En muistanut edes Elizabethin tai Adrianin kasvoja, hädin tuskin omianikaan siltä ajalta. Teot kyllä, teot ja tekemättä jättämiset. Olin jättänyt Elizabethin yksin.



Me lähdimme silti, Jason silminnähden pettyneenä, minä turtana. En jaksanut ajatella mitään, mutta sitähän Jason ei tajunnut.
   “Mieti sitä kuitenkin vielä”, hän virkkoi hiljaa. “Sitä soittamista.”
   Ohi ajoi autollinen opiskelijoita. Basson jytke tuntui rinnassa, ja Jason korotti äänensä sen yli.
   “Se voisi tehdä… se voisi auttaa sinua.”
   “En tarvitse apua.”
   “Niinkö?”



Jasonin ääni ei ollut rahtuakaan ivallinen, mutta se kiinnitti silti huomioni.
   “Sano suoraan, jos on jotain sanottavaa”, sanoin ja sain sen kuulostamaan väkisinkin haasteelta. Jason otti sen vastaan.
   “Ajattelin vain, että samaan aikaan kun asiat jäivät roikkumaan tyttösi kanssa, sinulla alkoi olla muitakin ongelmia.”
   “Mitähän ongelmia?”
   “Enpä kuule tiedä”, Jason vastasi kuivasti. “Miten olisi lavakammo, yhden nyt mainitakseni?”



Pysähdyin. Jason pysähtyi myös, mutta edelleni. Se ärsytti minua tarpeettoman paljon, kuten myös se, etten osannut sanoa mitään ja että Jason käytti hiljaisuuttani hyväkseen.
   “Älä väitä, ettei se ole koskaan ollut mikään ongelma. Sanoit keikkailleesi entisessä elämässäsi paljonkin, mutta meidän ensi tapaamisellamme sinä halasit vessanpönttöä ja ostit minulta ekstaasia kyetäksesi esiintymään.”
   “Sehän oli sinulle vain hyvä juttu. Minusta tuli peräti vakiasiakkaasi…”
   “Jep. Mutta en olisi ikimaailmassa myynyt sinulle, jos olisit jossain vaiheessa kertonut sydänviastasi –”
   “Se on jo hoidossa!”
   “Toistaiseksi. Kunnes tulee joku seuraava ongelma, johon tarvitset rohkaisua.”



Tiesin hänen olevan oikeassa, mutta en halunnut myöntää sitä. Halusin vain… halusin… halusin vittu soikoon lyödä Jasonia. Halusin hakata hänen päätään katuun kunnes siitä olisi jäljellä vain limaista, punaista mössöä, kunnes häntä ja silmien väliin ampumaani Dragania ei voisi erottaa toisistaan –
   “Et ole kunnossa, Darryll.”
   ’En olekaan. En ole ollut moneen kuukauteen.’ En voisi sanoa sitä Jasonille. En uskaltaisi. Jos myöntäisin, miten hajalla olin, pääsisin vielä samalle osastolle Adrianin kanssa.
   “Mitä Draganin kanssa oikein tapahtui?”
   Voi paska.



Jason näki lävitseni. Ei hän muuten olisi kysynyt sellaista.
   “Puhuitteko te siitä Elizabethista?” hän kysyi.
   ’Turpa kiinni, tai lyön sinua, hakkaan sinut tohjoksi’
   “Vai miten se muuten alkoi juuri nyt kiinnostaa sinua?”
   ’Huudat apua kunnes tukehdut omaan vereesi’
   “Darryll?”
   ’En pysty enää
   En jaksa pidellä itseäni
   Jason, lopeta, tai teen jotain peruuttamatonta’

   “Okei sitten. Tule perässä, kun siltä tuntuu.”



Hän lähti. Aloin täristä holtittomasti. Ajattelin Draganin otsaa, verta, limaista aivohyhmää, haisevaa suota. Omaa isääni. Zeroa. Zeron… kasvoja.
   'Helvetti, minä muistan Zeron
ja veitsen'




Oksennus poltteli kurkussani. Ase oli vyölläni, se oli aina mukana, eikä Jason tiennyt sitä.
   En kontrolloinut itseäni, en yhtään. 'Kontrollin puute. Sitä sinä pelkäät.'



Juokseminen oli auttanut aina ennenkin. Kipu repi yhä onnettomuudesta toipuvia lihaksiani riekaleiksi, mutta sinä iltana se oli parantavaa kipua.

***



Myönnetään: en juossut koko matkaa. En yksinkertaisesti pystynyt. Raastavan kivun takia päädyin ottamaan metron puolivälissä lenkkiä, ja jos en olisi tehnyt niin, voisin väittää päätyneeni sinne vahingossa.



Mainoksessa oli ollut tutut kasvot. Shaun oli tuijottanut siinä äkäisesti jotain isomman sortin korstoa, ja heidän kasvojensa alla oli ollut teksti VÄLIENSELVITTELY: Kuristaja vastaan Katujyrä 2.
   Liput olivat maksaneet omaisuuden, ja olin tosissani harkinnut tunkemista sisälle avoimen ikkunan kautta, mutta Katujyräksi kutsutun miehen kuva siinä mainoksessa oli saanut minut asettumaan kiltisti jonon jatkoksi.



Porukkaa oli paljon enemmän kuin viime kerralla. Tauluun oli isketty vedonlyöntikertoimet, Shaun näytti olevan aika paljon Katujyrää suositumpi. Tasapelillä oli suhteellisen isot luvut, ja mietin, pitäisikö minun koettaa onneani. No, onnesta puhuminen taisi olla turhaa, tämähän oli kaikki käsikirjoitettua ja vedonlyönti kaiketi liittyi lähinnä siihen, kumman nimi oli Miken papereissa määritetty etukäteen voittajaksi. Asiakkaita se ei näyttänyt haittaavan, baaritiskillä kävijöistä valtaosa nimittäin palasi vedonlyöntilipun kanssa.
   Baaria piti tuttu hahmo.



Jos olisin ollut kiltti, olisin varmaan jättänyt sen oluen tilaamatta ja jättänyt Jimmyn rauhaan. Mutta se olisi edellyttänyt myös tietynlaista selkärangattomuutta, ja varmaan sellaistakin kiltteyttä, johon ei kuulunut alle vuorokausi sitten suoritettu murha.
   Suoritettu. Nytkö siitä oli tullut suoritus? Minua nauratti, ja ihan vain Jimmyä ärsyttääkseni annoin virneen levitä kasvoilleni.



Hän huomasi sen. Jimmy yritti virnuilla takaisin, muttei onnistunut siinä kovin hyvin.
   “Helvettiäkö sinä täällä teet?”
   En vaivautunut vastaamaan. Heitin sormieni väliin taittelemani setelin pöydälle.
   “Olut. Voit pitää loput.”
   “Ei varmaan haittaa, jos kusen pulloosi?”
   “En minä mitään parempaa sinulta odottaisikaan, kusinaama.”



Me molemmat tajusimme, ettei provosoinnissani ollut mitään järkeä eikä se voisi päättyä mukavasti. Ja oli myönnettävä, että Jimmy oli fiksumpi. Äh, eikä ollut, vaan nössö. Hän kohensi rillejään ja poimi kiltisti pullon tiskin alta, laski sen pöydälle kauniisti ja avasi korkin. Tiskille heittämäni setelin hän asetti rauhassa kassakoneeseen.



Jimmy katsoi olkani yli seuraavaa asiakasta.
  “Mitä saisi olla?”
   Se oli liikaa.



En kestänyt enää. En.
   Minun piti hallita tätä tilannetta. En suostuisi sivuutettavaksi.



Hämmentävintä siinä oli varmaan se, miten Jimmy yhä seisoi aloillaan. Miten hän antoi minun seistä edessään ja viruttaa olutpullon sisällön hitaasti hänen hupparinsa kauluksesta sisään. Ja miten se raivostutti, miten halusin hänen pistävän hanttiin, miten harkitsin seuraavaksi kiipeäväni baaritiskille ja avaavani sepaluksen ja –
   Pari asiakasta naureskeli epätietoisena selkäni takana. “Vitun neiti”, kuulin jonkun sanovan, ja viimein Jimmy katsoi minuun.



Sen katseen merkitystä ei tarvinnut paljon arvailla, mutta Jimmy varmisti vielä sanoillaan, että ymmärsin.
   “Minä tapan sinut, John, Darryll, tai kuka ikinä leikitkään olevasi”, hän sanoi pehmeästi kuin olisi tiedustellut, otanko toisen oluen. “Ihan varmasti tapan.”
   Annoin olutpullon pudota lattialle. Se kopsahti, ei särkynyt. Hymyilin. Voitonriemu oli palannut.
   “Sopii yrittää, kultsi. Toivottavasti olet edellisiä yrittäjiä onnekkaampi.”
   Kaiuttimet rutisivat katossa. Miken ääni kantautui kuin jostain kaukaa, kertoi, että vedonlyönti päättyy viiden minuutin kuluttua. Taakseni kertynyt jono alkoi liikehtiä levottomasti, ja vetäydyin sivuun katse Jimmyssä, jonka paidanhelma valui yhä kullankeltaista nestettä ihan niin kuin silloin kouluaikoina.

***



Meteli oli hämmästyttävän korviahuumaava niin pienessä tilassa. Miken selostuksesta kuuli lähinnä sanat “Falcon”, “Kuristaja” ja “revanssi”. Sisääntulomusiikkia oli lyhennetty juuri sopivasti, jottei isoista tekijänoikeusmaksuista tarvitsisi huolehtia, mutta Avenged Sevenfoldin tunnisti kyllä heti.



Shaunilla oli voittajan elkeet. Kai se kuului osaksi showta, mutta minusta tuntui, ettei jätkän tarvinnut pahemmin näytellä. Yleisö huusi ja mylvi, Shaun villitsi sitä eleillään, ja Mike sääti jotain toisen pitelemänsä mikrofonin sivussa. Hänen äänensä kantoi kaiuttimista voimakkaampana, mutta entistä rätisevämpänä kaiken metelin yli.
   “Vasta viikko, Falcon”, Mike totesi mikrofoniin, ja yleisö vaikeni kuullakseen paremmin. “Vasta viikko! Viime erässä Katujyrä paiskasi sinut pari kertaa melko ikävän näköisesti niskoillesi, ja vaikka voititkin, näytit lähinnä hoippuvan ulos kehästä. Oletko varma, että pääsi kestää uusinnan näin pian?”
   Shaun naurahti ja nappasi toisen mikrofonin Mikelta.
   “Pitihän sitä antaa tasoitusta, Mike hyvä. Pitää antaa kaverin luulla, että sillä on saumoja, niin se uskaltaa tulla paikalle…”
   “Puhu vain omasta puolestasi”, jyrähti kolmas ääni huoneen nurkasta.



Tunnistin Panteran heti. Walk oli sen tason korvamato, että se soisi päässäni varmaan viikon, eikä se biisi ollut edes hyvä. En silti vetäytynyt. Jollain hämmentävän myötähäpeää synnyttävällä tavalla tämä oli tavallaan… ihan viihdyttävää. Okei, myönnetään, se oli ihan hemmetin kiinnostavaa ja halusin nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
   Valonheittimet räpsähtivät päälle alaviistosta, ja Katujyrä näytti siinä valossa entistäkin isommalta. Ymmärsin hänen lempinimensä alkuperän, ja tajusin, että tämä taisi olla se Shaunin mainitsema Drew. Basso tärisytti rintaani ja Katujyrän askeleet vain voimistivat tunnetta. Yleisö vislasi, joku pienehkö joukko buuasi kovaan ääneen.


Katujyrä kiipesi kehään ja sai Mikelta kolmannen mikrofonin.
   “Viikko sinulta kesti itkeä äitisi luona”, Katujyrä heitti Shaunille. “Oikea mies olisi vastannut haasteeseeni jo seuraavana päivänä!”
   Shaun kohotti mikrofoninsa ja ehti jo aloittaa sanoilla “se taisin olla minä, joka”, kun Mike levitti kätensä ja sai koko salin hiljenemään.



Odotus teki ilman raskaaksi. Kaikki vahtivat Miken liikkumattomia sormia, katsetta, joka pyyhki salin nurkasta nurkkaan. Mike katsoi myös minun suuntaani, ja jos en ihan väärin kuvitellut, niin hänen katseensa viipyi kasvoissani silmänräpäyksen ajan ennen kuin jatkoi eteenpäin.
   “Tässä me olemme nyt”, Mike sanoi hiljaa tarvitsematta mikrofonin apua hiljaisuudessa. “Entiset parhaat kaverit, yhteistyökumppanit, toistensa puolustajat. Kumpikin on sitä mieltä, että toinen on velkaa julkisen anteeksipyynnön. Tänään selvitämme, kumpi sen saa.”



Valot välähtivät ja syttyivät uudelleen. Shaun ja oletettu Drew asettuivat toisiaan vasten. Mike vetäytyi askeleen taaksepäin, yleisö liikehti levottomana, äänentaso alkoi nousta. Mike kohotti mikrofoninsa.
   “Olkaa hyvä, pojat”, hän virkkoi. “Välienselvittely alkakoon.”
   Kello soi, ja he aloittivat.

***



Se oli järjetöntä. Kaikin mahdollisin tavoin ihan silmitöntä, käsikirjoitettua ja nolon näköistä pieksentää, ja silti se oli viihdyttävää.



Matsin aikana tajusin, mistä Shaun oli saanut lisänimen “Kuristaja”. Ensimmäisen erän lopulla Shaun nimittäin otti Drewin jonkinlaiseen outoon sylikuristukseen, joka Miken selostuksesta päätellen oli Shaunin hahmon omia erikoisuuksia. Drew onnistui pelastautumaan otteesta kaatumalla lattialle siten, että Shaun jäi hänen ruhonsa alle, mutta ensimmäinen erä ehti kulua loppuun ja Shaun selviytyi seuraavaan erään pökerryksissä, mutta häviämättä.



Erätauolla samantapainen pökerryksen tunne valtasi minutkin. Ärsytys ja kuvotus, ajatus Draganista, toinen Elizabethista. Tarvitsin lisää juotavaa.
   “Darryll?”
   Pysähdyin. Olin jollain tavalla uumoillutkin, että hän haluaisi ehkä jutella kanssani.



Väkijoukon puheensorinan, naurun ja innostuneiden huudahdusten läpi oli vaikea kuulla normaalia puhetta, mutta erotin Miken puheesta kysymyksen ja sanan “sivummalla”. Lähdin hänen mukaansa mitään miettimättä. Pääasia, että oli jotain muuta tekemistä kuin Draganin ruumiin ajattelu. Jokohan se haisi? Joko hänen katoamisensa oli huomattu? Joko poliisin murharyhmä oli perässäni? Oliko sillä väliä? Mike varmaan saisi tästäkin hyvän mainoslauseen, jos kertoisin tapahtuneesta hänelle. Pitäisiköhän minun? Ajatus kutkutti takaraivoani jollain tosi oudolla tavalla.



Mikella oli pieni varasto salin sivussa. Sen lasien läpi kyllä näki yleisön, mutta kun oven sulki, äänieristys oli suhteellisen tehokkaasti toteutettu. Mike sulki sälekaihtimet ja viittasi kohti tuoleja.
   “Istu.”



En totellut, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Mikea. Hän tavoitteli katsettani.
   “Tulit takaisin.”
   “Katsojana”, huomautin.
   “Silti. Tulit takaisin, enkä malta olla kysymättä, miksi. Pelkkä viihteen kaipuu ei nyt riitä. Tiedät kyllä kiinnostukseni tarinasi markkinapotentiaalia kohtaan, ja jos et haluaisi jutella kanssani, olisit voinut mennä ihan mihin tahansa muualle tässä kaupungissa.”
   “Halusin jutella Shaunin kanssa”, tokaisin, enkä tiennyt, oliko se totta. Mike ei sitä ainakaan uskonut, vaan kohotti toista kulmaansa.
   “Oletit, että hän on tänään tavattavissa? Matsipäivänä, täällä?”
   Siihen en sanonut mitään.



Kasvojani poltti. Miken katse lääppi vartaloani ällöttävän gregmäisellä tavalla, vaikka tiesinkin, ettei hän minua ihan samasta syystä mittaillut kuin entinen pomoni. Mitähän Gregille kuului? Jäiköhän sille isokin arpi kasvoihin? En ollut halunnut satuttaa häntä... paskapuhetta, olinpas halunnut, enkä enää tiennyt, miksi.
   "Kuulehan, Darryll", Mike virkkoi äkkiä vakavana. "Lupaan, että tämä on viimeinen kerta, kun jankkaan tätä samaa asiaa. Et ole korvaamaton enkä ala siksi juosta perässäsi rukoilemassa, että otat tarjoukseni vastaan. Haluan kuitenkin, että tiedät, että minun kanssani voi sopia aika monesta asiasta. Palkkiosta neuvotellaan ja tarvittaessa teen pieniä palveluksia."
   Olisin halunnut kysyä lisää, mutten uskaltanut. En halunnut olla tässä pelissä se tiedosta riippuvainen osapuoli. En halunnut olla riippuvainen mistään, kenestäkään.
   "Et muuten olisi ensimmäinen esiintyjäni, jolla on luottamusongelmia. Et ensimmäinen, joka pelkää tulevansa pakotetuksi johonkin."
   Yritin olla reagoimatta. Yritin niin kovasti, että unohdin hengittää, ja Mike huomasi sen.
   "Sitäkö sinä pelkäät?"



Yritin katsoa Mikeen, mutta silmäni lipuivat hänen ohitseen. Näin oli parempi, turvallisempi. En pitänyt siitä, miten tuo äijä luki minua kuin avointa kirjaa. Halusin hämmentää häntä.
   "Puhun kanssasi – yhdellä ehdolla", sain sanottua, vaikka suutani kuivasi ja kieli tuntui kankealta. "Järjestä minulle keikka, niin jutellaan sitten."
   Mike kohotti kulmiaan. "Keikka?"
   "Soitan kitaraa, jos et satu muistamaan."
   Hiljaisuus. Tiesin kyllä, ettei Mike voisi suostua. Tämä ei ollut paikka, jonne mahtuisi mies ja kitara ja klassinen rock. Odotin, kuinka kauan äijä empisi ennen kuin pyytäisi minua suksimaan kiltisti vittuun, kun lasiovi pamahti auki.



Ovella seisoi Drew hengästyneenä ja hikisenä. Hänen nenänsä valui solkenaan verta, mitä se ei ollut tehnyt vielä kehästä poistuessa. Hän ei vaikuttanut kiinnittävän minuun huomiota lainkaan.
   “Mike”, hän henkäisi ja huitaisi kädellään epämääräisesti salia kohti. “Shaun.”
   Heillä oli pakko olla jokin koodikieli tässä Miken vastauksesta päätellen.
   "Kuinka paha?"
   "Hän lähti."



Mike katsoi Drewia epäuskoa katseessaan.
   "Lähti? Kesken matsin? Minne?"
   "En... en tiedä tarkkaan. Sanoi hänellä olevan asiaa..." Drew puristi silmänsä kiinni ja näytti pinnistelevän muistiaan. "... sille 'vitun epäluotettavalle homolle', joka 'tunkee ne napit varmaan omaan perseeseensä'."
   "Voi helvetti", Mike ärähti. "Missä Jimmy on?"
   "Lähti juoksemaan perään, mutta en tiedä..."
   Mike kirosi. Hän harppoi Drew'n ohi ulos varastosta kuin olisi unohtanut minut täysin.



Ovi sulkeutui Miken ja tätä seuranneen Drew'n jäljessä. Jäin yksin.
   Hyvä niin. Minulla nimittäin oli jonkin sortin aavistus siitä, kuka oli se 'epäluotettava homo', jolle Shaunilla oli asiaa. Nyt ainakin pääsisin juttelemaan hänen kanssaan, halusinpa sitä tai en.
   Kyllähän minä halusin.

***



Metrolla ehdin kotiin puolessa tunnissa. En odottanut Jasonin olevan yhä hereillä tai odottavan minua. Jälkimmäisessä olin varmaan oikeassakin.
   "Hei. Kaikki hyvin?"
   Pysähdyin.



Hetfield leikki Jasonin sormilla ja kehräsi kovaan ääneen. Tajusin vastata Jasonin kysymykseen vasta kun hän kohotti kulmiaan.
   "Joo. Kaikki hyvin."
   "Saanko udella, missä kävit?"
   "No Fearissa."
   "No Fearissa?"
   "Sielläpä siellä." En antanut Jasonin hämmentyneen ilmeen johtaa lisäkysymyksiin. "Shaunilla saattaa olla asiaa minulle."



Jason ei selvästikään tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoistani ymmärtää ja mitä jättää ymmärtämättä. Lopulta hän kohautti olkiaan. Hetfield naukaisi.
   "Vilkaisin sähköpostit. Sain vähän hanttihommia puskaradion kautta." Jason hymähti. "Parin kuukauden trukkikuskin sijaisuus."
   "Onko sinulla trukkikortti?"
   "No ei, mutta minulla on panssarivaununkuljettajan pätevyys. Todettiin yksissä tuumin firman johtajan kanssa, että eiköhän se riitä."
   Jason naurahti minunkin puolestani.



En tiennytkään Jasonin ajaneen joskus panssarivaunua. Luulin, että merivoimissa ajettaisiin lähinnä vesillä kulkevia ajopelejä. Pitäisi joskus jutella Jasonin armeijataustoista tarkemmin, siis jos hän haluaisi puhua niistä. Olin ollut ymmärtävinäni, ettei hän järin mielellään muistellut varsinkaan sitä Irakin komennusta, jonka alkupuolella oli ampunut itseään päästäkseen pois sodasta. Sotilaskarkuruutta ei kai kukaan pitänyt muistelun arvoisena saavutuksena, ja ymmärsin sen hyvin. Minulla ja Jasonilla taisi olla vielä paljon yhteisiä puheenaiheita.
   "Mistä Shaun haluaa puhua?" Jason yhtäkkiä kysyi. Minun olisi pitänyt keksiä siihen jokin näppärä vastaus, jokin muu kuin 'en oikeastaan tiedä, luultavasti hän haluaa vain antaa minulle turpaan, koska en ole uhrannut ajatustakaan hänen steroideilleen ja koska en teoriassakaan voi enää toimittaa hänelle lisää, koska Dragan on kuollut'.



Jasonin täytyi arvata, että kyse oli jostain ikävästä. Kun Hetfield rentoutui lattialle, Jason jännittyi ja pälyili ikkunasta ulos.
   Suunnilleen niillä hetkillä etuovea hakattiin, ja aika pian ensimmäisen jysäyksen jälkeen se rämähti auki.



Shaunilla oli vielä samat vaatteet yllään. Kengät hän sentään oli löytänyt jalkaansa. Ovenkarmi oli haljennut lukon vierestä ja puunsäleitä oli pudonnut lattialle.
   Jason kuului kohottautuvan sohvalta. Hetfield loikki yläkertaan. Shaunin raskas hengitys täytti hiljaisuuden.



Tässä ei ollut taaskaan mitään järkeä, tiesin sen. Kerjäsin verta nenästäni samalla tavalla kuin olin aiemmin kerjännyt Jimmyltä.
   "Eikö siellä ole vähän kylmä tähän aikaan yöstä noissa vaatteissa kuljeskeluun?"
   Shaun ei vastannut. Käänsin hänelle selkäni.
 


Kuulin Shaunin seuraavan minua keittiöön. Jason vaihteli epätietoisena asentoa sohvalla.
   "Tuota... kaverit?"
   "Pysy erossa tästä, Stratford", Shaun murahti ja kiihdytti vauhtiaan. Käännyin katsomaan häntä juuri sopivasti.



Isku osui vasempaan leukaperään. Hampaat kalahtivat huuleen. Lattia keinahti ja yläpuolelleni siirtynyt Shaun ärisi jotain petturin tapaista.



Hädin tuskin tunsin tärähdyksen ranteissa, kun kaaduin laattalattialle. Päässä jyskytti, vasen korvani soi, ajattelin metallitankoja ja sitä, löytyisikö Shaunille jostain yksi.
   Jason huusi. Shaun karjui. Vain jälkimmäisestä sai selvää.
   "Missä sinä pidät niitä?!"
   Syljin verta lattialle ja yritin vastata jotain sen tapaista kuin 'anna tulla vain, ehkä annan sinulle nameja jos lyöt edes kerran kunnolla', mutta ulos tuli pelkkää huohotusta. Showmieheksi Shaun löi suhteellisen tosissaan, myös ilman astaloita.
   Jasonin ja Shaunin karjunnat sekoittuivat toisiinsa, ja takaani kuului mätkähdys.



Muutaman sekunnin ajan vain tuijotin heitä: Shaunia, joka kiroili lattialla ja yritti epätoivoisesti kiskoa itseään irti Jasonin lukko-otteesta ja Jasonia, joka piteli itseään puolet lihaksikkaampaa showpainijaa tottuneesti ja näennäisen vähillä voimilla aloillaan. Tämän oli pakko olla joku armeijan joukkojenhallintajuttu.
   Nousin varovasti istumaan.



Shaun tempoi yhä Jasonin otteessa, mutta tämä ei näyttänyt välittävän.
   "Oletko kunnossa?" hän kysyi ja taittoi Shaunin kättä tavalla, joka sai tämän painumaan entistä lähemmäs lattiaa ja hiljenemään.
   "Joo. Ei se lyönyt edes kovaa."
   Paskapuhettahan se oli, mutta Shaun tarttui siihen.
   "Minä tapan sinut, saatanan niljainen kusiaivo, vitun äidinnussija --"



Jason yritti rauhoitella Shaunia. En kiinnittänyt siihen huomiota, kuulin vain Shaunin karjunnan.
   "... kuvottava paskakasa, sopimuksista on meillä päin tapana pitää kiinni --"
   'Ole hiljaa. Ole hiljaa tai en vastaa seurauksista.'
   "... isäukkosi on varmaan ihan saatanan ylpeä, helvetin turhake --"
   'En kestä enää'
   "... ai niin, mutta sinähän tapoit isäukkosi, kyllä se tietää millainen sinä olet, helvetin sairas psyko --"
   En enää yrittänyt estää itseäni. Huusin sen ääneen Shaunin yli.
   "Dragan on kuollut!"
   He hiljenivät.



Rojahdin selälleni lattialle. Kylmät keittiönlaatat turruttivat aivoni.
   Hiljaisuus jatkui, jatkui, jatkui. Jatkui.
   Jatkui.
   "Dragan on kuollut", toistin, nyt normaalilla äänenvoimakkuudella. "Minä tapoin hänet."
   Shaun ei liikkunut. Jason ei liikkunut, ei ennen kysymystä.
   "Oletko tosissasi?"
   Vasta siinä vaiheessa tajusin, että minä ja Shaun emme olleet tässä huoneessa ne, joille Draganin kohtalolla oli eniten merkitystä, ja että Jasonilla oli oikeastaan hyvä syy olla siitä uutisesta iloinen.



Jason irrotti otteensa Shaunista ja kohottautui. Shaun yritti myös nousta ylös, mutta Jason pakotti tämän miettimään asiaa vielä hetken hyvin tähdätyllä potkulla jalkojen väliin. Kumpaakaan meistä ei liiemmin kiinnostanut Shaunin terävä tuskankiljaisu.
   "Oletko tosissasi?" Jason toisti. En vastannut heti, nousin vain kaikessa rauhassa ylös.



Keittiön kaapit muistuttivat minua Norasta. Tämä oli ollut viimeinen paikka, jossa olin nähnyt sisareni elossa. Tajuttomana, mutta elossa, vielä hengittävänä, vielä toiveikkaana.
   Isäkin oli kuollut keittiössä. Hassua.
   "Joo. Olen minä."
   Sen jälkeen tein jotain, mitä en haluaisi tunnustaa.



Minä nauroin.

6 kommenttia

  1. Darryll flippaa vol 2 o_0 (jo oli aikakin - Darryllille pointsit aika hitonmoisesta psyykkisestä resilienssistä, kun ottaa huomioon, miten kauan se on joten kuten luovinut itsensä selville vesille)

    Meinasin jatkaa osaa vielä seuraavaan kohtaukseen, mutta temaattisesti tää oli niin passeli kokonaisuus, että jätinkin osan tähän. Fun fact, lukumääräisesti tän osan piti olla luvun 2 viimeinen osa, mutta tuli pari muuttujaa. (joista Darryll on ihan varmasti mulle oikein kiitollinen)

    Viimeistä kuvaa varten jouduin vähän kokeilemaan erilaisia posteja, jotta löytyi sopiva ilme. Kaikki kokeilut ei olleet yhtä onnistuneita. Lätkäisen tähän liittyen pienen kevennyskuvan, kunhan pääsen omalle koneelle. Oon siis just nyt anoppilassa. Läppäri on kyllä mukana, mutta DLT-tiedostot ei. Gradu sen sijaan on oikeinkin hyvin messissä, joten mun taitaa olla aika lopettaa tää pää(määrä)yön jutustelu ja analysoida muutama direktiivi, kun vauvakin on päikkäreillä.

    Tapaamisiin ~
    Kommentit tervetulleita, äs juusual

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mobiililla kirjoittaminen on aina yhtä fantsua.
      * kokeilemaan erilaisia poseja
      * pää(määrä)tön jutustelu

      Poista
  2. "Eikö siellä ole vähän kylmä tähän aikaan yöstä noissa vaatteissa kuljeskeluun?" Ihailtavaa tämä Darryllin kyky keskittyä aina ensimmäisenä niihin kaikkiin olennaisimpiin asioihin. :D En toki yhtään nauranut, en. :D


    Mireta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darryllilla on mielenkiintoiset tavat hyppiä ihmisten nenille. Tai sitten se vaan oikeasti oli huolissaan Shaunin paleltumisesta!... not. :D

      Onneksi Shaun piti itsensä lämpimänä kehittämällä itselleen reipashenkisestä fyysistä aktiviteettia ja veti Darryllia turpaan, minkä jälkeen oli viisasta jakaa vähän ruumiinlämpöä Jasonin kanssa.
      ... kontekstista irrotettuna tuosta huomiosta saattaisi saada sen kuvan, että tässä osassa oli meneillään joku kolmiodraama, jossa urheat prinssit kamppailevat prinsessa Stratfordin suosiosta. Oh god.

      Poista
  3. Pakko myöntää, että mullakin alkaa olla vähän teorioita Jasonista. Ei edes (pelkästään) tuo kiinnostus Darryllin rakkauselämään, vaan myös se, että Jason vie Darryllin tuollaiseen hipsterikahvilaan, vaikka ihan taatusti tietää, ettei kyseessä ole yhtään Darryllin tyylinen paikka... :D

    Niin lapsellinen temppu kuin tuo Darryllin oluenkaato Jimmyn niskaan olikin, niin pakko myöntää, että kyllä se myös vähän huvitti. Osan loppupuolella ei kyllä sitten huvittanut enää yhtään, vaan ehkä jopa hieman säälitti tai jotain sinne päin. En oikein tiedä. Ihmeen järjissään Darryll on kyllä kestänyt siihen nähden, mitä kaikkea se on joutunut käymään läpi, joten ei mikään ihme, että nyt alkaa vähän kasetti levitä. ._.

    (Pahoittelut vähän kämäisestä kommentista. Olen töiden jäljiltä väsynyt ja sen kyllä huomaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asaufhjsdfh unohdinko tämän kommentin? No unohdinhan minä!

      Mä myönnän, etten oo vielä ihan päättänyt, onko Jason aseksuaali vai biseksuaali. Koska ne vaihtoehdothan on tosi luonnollisen lähellä toisiaan ja silleen /s
      Mutta ehkä tämä selviää myöhemmin! Toivon Darryllin puolesta, että se selviää jollain muulla tavalla kuin Gregin homoseksuaalisuus.

      Kiitos kommentista ♥

      Poista

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit