13.11.2021

2.32 Vain bisnestä

Pelasin shakkia suunnitelmani palasilla koko loppuillan ja seuraavan aamun.


Lähtökohdat olivat täysin selvät, kuin mustavalkeille ruuduille asetellut nappulat siistissä ja perinteen aloilleen lukitsemassa rivissä. Ensimmäinen fakta oli se, että oleskelemalla Angleportissa ja olemalla tekemisissä Jasonin kanssa olin jo tietämättäni sotkeutunut niin peruuttamattomasti Draganin huumebisnekseen, etten voisi enää repiä itseäni irti siitä. Oli vain ajan kysymys, milloin Dragan saisi kuulla nimeni, ja se saattaisi johtaa koston yllyttämään myrskyyn, jota olisi mahdotonta jälkikäteen tyynnyttää.
   Toinen fakta oli se, että Trish oli varmasti ollut aivan tosissaan sanoessaan, että oli valmis vaikka tappamaan, jotta minä ja Jason emme olisi enää tekemisissä. Sekin kuvio oli viimein selvä: Jason osti kamansa Trishiltä, mutta ei tiennyt, että Trish osti ne Draganilta. Ja Trish itse taas pelkäsi, että Dragan saisi minut kiinni ja että siinä yhteydessä lipsauttaisin hänen osallisuudestaan Draganin tyttären sieppaamiseen... joten olisi parasta pitää huolta siitä, että minut olisi vaiennettu tavalla tai toisella jo ennen kuin Dragan saisi kuulla minusta.
   Kolmas fakta oli se, etten voisi vain paeta. Ensinnäkään, en enää jaksanut, toisekseen en voisi jättää Noraa.
   Ja neljäs...

... neljäs fakta oli se, ettei elämäntyylini ollut koskaan ollut niin tasaisen turvallinen, etteikö tietynlaisista tuttavista olisi minulle hyötyä. Minulla oli vihollisia, listan kärjessä luultavasti Dragan itse ja eräs nimeltämainitsematon entinen paras kaverini. Minua ei oikeasti huvittanut viettää koko loppuelämääni juoksemassa pakoon milloin miltäkin kostonhimoiselta kirvesmurhaajalta, joten jos oli mitään mahdollisuuksia saada vähän järeämpi sosiaalinen turvaverkko, tarttuisin siihen tilaisuuteen enemmän kuin mielelläni.
   Ajatus siitä, että Dragan rupeaisi suojelusenkelikseni, oli ilman muuta sellaisenaan täysin naurettava. Mutta Nora oli sanonut siihen jotain, minkä varaan nyt rakensin suunnitelmaani. "Tee itsesi korvaamattomaksi."
   Juuri niin aioin toimia, mutta ei se silti ollut ihan yksinkertaista.

Suunnitelman piti olla varma. Kaikki tekijät piti huomioida. Sillä hetkellä, kun päästäisin Draganin lähelle itseäni, olisin joko elämäni kusessa ja käytännössä kaivanut oman hautani valmiiksi hänen puolestaan tai sitten kaikki toimisi kuten suunnittelin ja tämä osoittautuisi parhaaksi ideakseni ikinä. Jälkimmäinen vaihtoehto vaati toteutuakseen sitä, että oikeasti ymmärsin tämän kuvion ja että hoitaisin asian hyvän sijaan täydellisesti. Virheisiin ei ollut varaa. Minulla oli yksi mahdollisuus, ja jos sen sössisin, Nora pääsisi järjestämään hautajaiset myös veljelleen - siis mikäli mitään ruumista Draganin jäljiltä enää löytyisi...
   "Onko kaikki hyvin?"

Nora istuutui pöytään ja viittasi paljonpuhuvasti jäähtyneeseen kahviini ja koskemattomaan aamiaiseen. Kohautin olkiani.
   "Sinällään joo. Kunhan mietin... asioita."
   "Sitä, mistä puhuit eilen?"
   "Joo. Kiitos siitä keskustelusta, koska nyt tiedän suunnilleen, mitä tehdä."
   "Mutta...?"
   "Mutta en ole varma, toimiiko se."
   "Kuinka paha juttu on, jos se ei toimi?"
   Irvistin, vaikka pelkkä irvistys ei tainnut kuitata vahingon astetta puoliksikaan todelliseen sävyyn.
   "Tarpeeksi paha." Nyökkäsin jogurttilautasen puoleen. "Syö vain, jos sinun on nälkä."
   Nora vilkaisi jogurttilautasta ja kalpeni.

Totta puhuen Nora näytti siltä, että olisi voinut oksentaa suoraan pöydälle. Hän piteli päätään ja hieroi ohimoaan sormenpäillä.
   "Nora?"
   Hän ähkäisi.
   "Päätä särkee", hän mutisi. "Ei sen kummempaa."
   Se selitys ei kelvannut minulle enää.

Yritin saada sisareeni katsekontaktin, mutta hän vältteli minua. Näin hikihelmet hänen otsallaan.
   "Olet ollut huonovointinen jo jonkin aikaa", huomautin.
   "Olen kai vähän kipeä", Nora mutisi. "Minulla on vähän kuumeinen olo."
   Nora ei valehdellut siinä. Hipaisin hänen otsaansa ja huomasin kyllä, että se oli lämmin.
   "Sinun pitäisi käydä lääkärissä."
   "Flunssan takia?"
   "Nora. Jos et satu muistamaan, olet HIV-positiivinen."



Huomasin kyllä, ettei Nora pitänyt muistutuksestani. Jatkoin silti.
   "Olet itse saarnannut minulle viimeiset puoli vuotta lääkärikäynneistä ja terveyden hoitamisesta, koska olen parantumattomasti sairas. Nyt sinä olet sairas, etkä ole menossa lääkäriin. Tajuatko? Minä nimittäin en."
   "Et sinäkään ole mennyt."
   "Väärin." Hymyilin, mutta se hymy jäi puolitiehen. "Olen varannut ajan kardiologille. Sain sen huomiseksi."
   "Milloin sinä tuon muka teit?"
   "Samana aamuna, jona muutin tänne sinun riesaksesi. Jos oikein tarkkaan mietit, tajuat varmaan, miksi hoidin sen asian vasta silloin ja miksi juuri silloin. Aion nyt olla inhottava ja vaatia sinulta vastapalvelusta."
   "Siitä, että hoidat itseäsi kuin normaalit ihmiset?"
   "Juuri siitä."



Noraa ei hymyilyttänyt, vaikka jotain vitsailun tapaista siinä keskustelussa oli ollutkin. Hän nyökkäsi hitaasti, mietteliäänä.
   "Soitan lääkärille tänään."
   "Lupaatko?"
   "Lupaan."

***



Keskustelu Noran kanssa lievitti kyllä häneen liittyviä huoliani - ainakin hän menisi ammattilaisen tutkittavaksi eikä jäisi kotiin sairastumaan tai sekoamaan yhtään nykyistä enempää - mutta shakinpeluu päässäni jatkui.
   Minulla oli suunnitelma. Oli toivottu lopputulos. Ja oli miljoona asiaa, jotka voisivat mennä pieleen, koska en ollut ennustaja enkä edes psykiatri, jotta voisin tulkita ihmisten käyttäytymistä jollain luotettavalla tavalla.



Omaa käytöstäni kuitenkin osasin ennakoida. Tiesin, etten oikeasti jaksaisi enää juosta. Sekoaisin itse, jos minun pitäisi viettää loppuelämäni olkani yli vilkuillen Draganin pelossa. Ja hyvät välit Draganiin, niin utopistinen kuin se ajatus olikin, saattaisivat toisaalta olla eduksi jossain toisessa vaiheessa elämää, vaikkapa siinä kohtaa, jos eräs yksijalkainen entinen bestikseni päättäisi tulla moikkaamaan. En pitänyt sitä todennäköisenä tai pelännyt sen tapahtuvan ihan heti, jos koskaan, mutta kaikkeen oli ihan hyvä varautua.
   Myös siihen, että Dragan haluaisi repiä pääni irti hartioista tavatessamme.
  

En voinut tietää, kuinka paljon Shaun valehteli minulle. En pitänyt uskottavana vaihtoehtona, että hän varsinaisesti oli junaillut mitään ansoja minulle Draganin kanssa, mutta olin ollut tarpeeksi kauan mukana Garyn sekopäisissä juonissa, jotta ymmärsin varautua edes johonkin kusetukseen.
   Shaun ei ehtinyt paljon tervehdystä enempää sanoa, kun esitin kysymykseni.
   "Jos haluat ne vitamiinit, olet käytettävissäni tänään."
   "Mihin?"
   "Tarkkailemaan hommaa sivusta."
   Shaun huokaisi.
   "Unohda koko juttu, jos se on noin hankalaa. Minähän sanoin, etten halua omaa naamaani mukaan tähän."
   "En puhunut naaman näyttämisestä. Sen kun seisoskelet jossain lähellä niin kuin kuka tahansa ohikulkija ja varmistat, ettei mitään ikävää tapahdu. Hänhän ei tunne sinua, vai mitä?"
   "Ei, mutta –"
   "Sittenhän mitään ongelmaa ei ole."



Shaun oli vaiti. Käytin hiljaisuuden hyväkseni.
   "Koetan sopia tapaamisen Boroughsburg-keskuksen metroasemalle. Pidä iltasi vapaana. Ilmoitan sinulle kellonajan, tavataan portaiden alla. Sopiiko?"
   "Sopii."
   "Hyvä homma."
   Se ei olisi iso varmistus, mutta jonkinlainen kuitenkin.



Vielä piti hoitaa se itse tapaaminen Draganin kanssa. En tosin aikonut kertoa hänelle etukäteen, kuka häntä tavoittelisi. Sen vuoksi ostin lähimarketista halvan pikaliittymän, jota ei voisi jäljittää minuun mitenkään.



Sen vuoksi kieltäydyin myös soittamasta Draganille. Hän ei saisi kuulla ääntäni. Lähetettyäni viestin, jossa olin hyvin suurpiirteisesti esittänyt asiani koskevan "kuntosalikampanjaa Angleportissa", näin Draganin numeron ilmestyvän näytölle alle kahdessa minuutissa.
   Vaati pokkaa pyyhkäistä se sivuun, mutta juuri niin tein. Lähetin perään toisen viestin. 'En ole paikassa, jossa voisin puhua vapaasti.' Siihen tuli vastaus hämmästyttävän pian: "Kuka kysyy?"



Epäluottamus näkyi pitkälle viestin sävystä. Hyvä niin, koska se, mitä seuraavaksi ehdottaisin, olisi meidän molempien etu. Dragan ei ollut tyhmä, eikä hän olisi päässyt bisneksissään niin pitkälle, jos hän tarttuisi jokaiseen hämärään tekstaritarjoukseen noin vain.
   'James.' Kiitos nimestä, Hetfield, ajattelin ja kirjoitin lisää. 'Saisin vähän pidemmänkin kuukausijäsenyyden hoidettua heti, mutta vain tänään. Kuinka nopeasti ehdit Angleportin keskustaan?'
   Se vastaus vei hetken.
   "Kahdessa tunnissa."
   Siinä vaiheessa jännitys alkoi ravisuttaa käsiäni, mutta en antanut sen viedä huomiotani liiaksi.



'Sopii. Boroughsburgin puistossa? Onko se liian avoin?'
   Totta kai se oli, tiesin sen itsekin. Mutta tiesin myös, että minun piti jättää Draganille pientä määrittelyvaltaa tapaamispaikan suhteen.
   "On. Tule sinne silti. Eiköhän asia hoidu."
   Mieleni teki tuulettaa. Dragan oli napannut syötin, ja kerrankin tunsin olevani niskan päällä. Tiesin tosin, ettei sellainen tunne ehkä kestäisi kauaa.
   'Selvä. Tunnistat minut kypärästä.'

***

Moottoripyörällä ajamisessa oli kaksi erityisen hyvää puolta tällaisissa jutuissa. Ensimmäinen oli se, että se oli ketterämpi ja nopeampi pikaisiin poistumisiin kuin auto. Toinen oli se, että moottoripyöräkypärän ja ajohanskojen pitäminen vähän niinkuin kuului asiaan eikä näyttänyt miltään ylimääräiseltä tavalta peitellä kasvojaan tai sormitatuointejaan.
   En aikonut varsinaisesti kuulutella läsnäoloani kummallekaan osapuolelle ennen kuin olisin varma siitä, että asiat olivat omalta kannaltani parhaassa mahdollisessa järjestyksessä.



Olin jo hyvissä ajoin puiston sisäänkäynnillä. En ollut nähnyt Shaunia, mutta toivoin näkeväni Draganin. Se edellyttäisi, että hän kävelisi tarpeeksi läheltä ollakseen tunnistettavissa, mutta ei liian läheltä, jotta pysyisin itse tunnistamattomissa. Oletin, että hän lähettäisi viestin ollessaan lähempänä.
   Ei hän lähettänyt, mutta se ei haitannut mitään.



Tunnistin hänet jo kävelytyylistä. Shaun ei ollut hänen mukanaan: hyvä niin, koska jos he olisivat saapuneet yhdessä tai edes hyvin lyhyen välimatkan päässä toisistaan, se olisi puoltanut epäilystäni siitä, että minulle oli valehdeltu jostakin asiasta.
   Sydämeni takoi.



Kypärän visiiri huurtui sisäpuolelta raskaan hengitykseni mukana. Happi ei riittänyt. Olinko oikeasti tekemässä tämän? Menossa tapaamaan tyyppiä, joka oli ampunut Tessin, yrittänyt ampua minut, siepannut Elizabethin ja joka luultavasti ei ilahtuisi nähdessään oman tyttärensä sieppaajan silmästä silmään? Voisinko vielä perua koko jutun?
   Ei se kannattaisi. Olin miettinyt sitä vaihtoehtoa tarpeeksi pitkään, enkä aikonut jättäytyä päättymättömän virran vietäväksi tässä asiassa.



Kypärän pidin päässäni – toistaiseksi. Moottoripyörän avaimet olivat helposti saatavilla taskussani, ja pakoreitin olin miettinyt liikennevalojen esiintymistiheyttä myöten valmiiksi. Tarkistin sadannen kerran, että ase oli mukana, ihan vain kaiken varalta. Koko tilanne oli äärimmäisen arvaamaton ja toivoin, että jos aseen käyttäminen olisi tarpeen, tajuaisin sen juuri oikeaan aikaan enkä liian ajoissa tai liian myöhään.
   Puhelimeni kilahti. Sen täytyi olla Dragan. Nopea vilkaisu riitti kertomaan minulle, että hän odotti minua toisessa kerroksessa laiturilla numero 5.



Shaun oli siellä missä sovittiinkin: heti portaiden alla. Kerros oli ensimmäinen, ja pidin sitä hyvänä merkkinä. Jos Shaun ja Dragan olisivat sopineet jostain ennakolta, he olisivat luultavasti lähempänä toisiaan... tai sitten eksyin toiveajattelun puolelle. No, ainakin paikka oli julkinen, vaikkakaan ei tarpeeksi ruuhkainen tarjotakseen omaan makuuni sopivaa turvallisuuden tunnetta.
   Emme tervehtineet. Kuulin kuitenkin Shaunin harppovan perääni ilman erillistä pyyntöä.

Laskeuduin portaita alas automaationa, miettimättä, missä oli vitoslaituri ja missä kutoslaituri. Jokin vaistonkaltainen nykyhetkeen keskittyminen liikutti jalkoja puolestani. Omaksi tehtäväkseni jäi kuunnella Shaunin askelia ja vahtia nurkkia. Pitää huolta siitä, ettei mikään päässyt yllättämään.



Ja silti siihen ei voinut varautua mitenkään. Ei lähellä seisomiseen. Ei slaavilaisittain murtavaan ääneen, joka oli rauhallinen ja tasainen ainakin hetken.
   "Kuvittelin, että täällä olisi enemmänkin ruuhkaa tähän aikaan päiv–"
   Dragan kohotti katseensa ja vaikeni. Hän erotti kasvoni visiirin läpi.



Meistä kummankaan oli vaikea sanoa mitään. Draganin luultavasti siksi, että hän halusi pitää yllä kylmän rauhallista huumepomon asennetta ja joutui naamionsa takana taistelemaan jonkin paljon isomman tunteen kuin pelkän suuttumuksen kanssa. Minä siksi, etten tiennyt, mitä olisi turvallista sanoa. Ei ehkä mitään.
   Shaun käveli ohitsemme katsomatta kumpaankaan. Päätin avata suuni.
   "Jospa jätetään henkilökohtaisuudet välistä ja mennään suoraan bisneksiin."
   Draganin suojakuori murtui sillä sekunnilla.



Kypärä kopsahti seinään takanani. Dragan kamppaili yhä jonkin kanssa, luultavasti hän yritti estää itseään repimästä raajojani irti keskellä päivää useiden silminnäkijöiden edessä.
   "Henkilökohtaisuudet", Dragan ärähti. "Sano tuo Angielle."
   "Et jättänyt minulle vaihtoehtoja silloin", huomautin niin rauhallisesti kuin ikinä kykenin. "Olin syytön siihen, mitä Jonathan teki."
   "Niinhän sinä sanot."
   "Kumpi meistä juoksikaan pakoon, kumpi jäi hoitamaan asiat loppuun? Minä vai Jonathan? Kumpi meistä ylipäätään halusi leikkiä jotain puistokemistiä sinun –"
   "Turpa kiinni. Ellei sinulla sitten ole antaa minulle hyvä syy olla paiskaamatta sinua seuraavan ohi kulkevan metron alle."
   "Angie tuskin haluaisi isänsä joutuvan –"
   "Älä sinä tule minulle selittämään, mitä hän haluaisi."



Tarkistin, missä Shaun oli. Liian sivussa. Eikä hän vaikuttanut olevan hirveän kiinnostunut kuumenneesta tilanteesta muutenkaan. Voi paska. Voisin joko puolustautua jo nyt ja sössiä kaiken jo etukäteen tai voisin yrittää puhua Draganille järkeä.
   Valitsin jälkimmäisen.
   "Jason." Katsoin Dragania silmiin ihan kuin voisin vain siten vakuuttaa hänet siitä, että minuun kannattaisi luottaa. "Tiedän, että hän hommaa... juttuja sinulta. Pieniä määriä tosin, ja homma on hidasta."
   Dragan ei myöntänyt eikä kieltänyt. Jatkoin.
   "Tiedän myös, että Angleportissa olisi markkinoita urheiluravinteille, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Niissä pyörii isot rahat."
   Dragan pysyi yhä hiljaa. Kuulin metron kohinan. "Laituri 5, varokaa ohitusta", kertoi kuulutus.
   "Tiedät kyllä, että hallitsen myyntihommat. Ostan sen sinulta ja huolehdin itse jatkosta. Jos jotain jää myymättä, se on oma tappioni. Se on diili, josta me molemmat hyödymme, ja jota et ikinä saa Jasonilta. Sovittu?"
   Hiljaisuus.



Teollisuuskylään suuntaava metro posotti ohi.
   Dragan irrotti otteensa.
   "Kerro lisää", hän kuiskasi, "ja tee se hiljaa. Jos olet onnekas, saatan jopa suostua."
   Uloshengitys, jota olin pidätellyt, sumensi visiirin sisäpuolelta jälleen.

***



Dragan oli kahden vaiheilla, mutta ainakin hän oli avoimen kiinnostunut. Jokin lukuisista arvauksistani oli siis osunut oikeaan: jätkä tykkäsi rahasta tarpeeksi ollakseen halukas jättämään isommatkin kaunat taakseen.



Mutta ei hän silti olisi halunnut sanoa sitä ääneen. Ei suostua diiliin, jonka minä tarjosin ja jonka yksityiskohdista minä olin juuri kertonut. Minun pitäisi antaa hänelle vapauksia, tilaa määritellä jotakin puolestani ja saada tunne siitä, että hän päätti ja minä tottelin. En pitänyt siitä, en yhtään, mutta vaihtoehtoja oli liian vähän mukavuusalueella pysymiseksi.
   "Maksan etukäteen."
   Dragan, joka oli ollut jo jonkin aikaa poissaolevan näköinen, katsoi taas minuun.



Se oli tyhmää. Ei kukaan näissä hommissa maksanut etukäteen, näkemättä kamaa ensin. Kuulostin epätoivoiselta ja jossain toisessa tilanteessa se olisi varmaan toiminutkin, mutta minun kohdallani se vain herättäisi Draganissa epäilyksiä. Kiirehdin korjaamaan sanojani.
   "Näyte-erästä", täydensin. "Ja kerron, kun se on poissa käsistäni, niin näet, että puhuin totta siitä valmiista asiakaskunnasta. Ne tyypit maksavat siitä ihan hulluna."
   Minä maksaisin, täydensin päässäni. Jos saisin Draganin lepytettyä ja mahdollisesti vielä taustatukeakin hänestä, lisäisin kaikessa hiljaisuudessa Shaunin maksamiin hintoihin jotain omasta pussistani.
   "Usko huviksesi, et halua jättää tätä diiliä välistä. En halua minäkään, ja satut olemaan ainut, jonka tiedän toimittavan sitä, mitä he haluavat."
   "Mistä tiedät?"
   "Jason mainitsi ohimennen."
   Sori, Jason. Tiesin kyllä, ettei välttämättä ollut turvallisin mahdollinen veto vihjata Jasonin puhuvan Draganista sivu suun, mutta tein sen silti.



Dragan aikoi jo suostua. Näin sen hänestä. Mutta hän halusi viimeisen sanan.
   "Maksat näyte-erästä kaksinkertaisen kilohinnan."
   "Jaahas. Miksi?"
   "Koska naamasi vituttaa minua." Dragan kohautti olkiaan. "Paketti lähtee sinun suuntaasi vasta, kun olen saanut rahat."
   "Eiköhän se onnistu", tuumasin muka mietteliäänä. "Kiinni veti."
   Se riitti.



Ei muuta.
   Ei uhkauksia, ei esiin vedettyjä aseita, ei kuolemanpelkoa. Ei ainakaan sen enempää.
   Ei tunnetta siitä, että olisimme hyvissä väleissä, mutta ainakaan en ollut enää Draganin tappolistan kärjessä. Jos pelaisin korttini oikein ja osoittautuisin tarpeeksi rahakkaaksi kontaktiksi, siirtyisin tappolistalta hengissä pidettävät -listalle.
   Jos. Kuinka monta jos-sanaa mahtui yhden päivän riskianalyysiin?



Minun oli pakko istua moottoripyörän selkään ihan vain siksi, että pysyisin pystyssä. Teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan, ja silti tyhjyyden tunne keinui varjona kaiken päällä.
   Tässä olisi voinut käydä niinkin, etten olisi tässä enää. Ja silti homma pysyi jotenkin kasassa. Pidin sen itse kasassa.
   "Homma hoidettu?" kuului ääni takaani.



En yrittänytkään estää itseäni mulkaisemasta Shaunia tavallistakin vihamielisemmin.
   "Kiitos vain avusta", sanoin niin jäisellä äänellä kuin osasin. Shaun pyöritteli silmiään.
   "Hyvinhän se näytti sujuvan."
   "Jep, mitä nyt yksi serbialainen huumekeisari kävi käsiksi –"
   "Äh, älä viitsi. Näytit pärjäävän ihan hyvin. Sitä paitsi luulin tehneeni selväksi, etten halua sekaantua tähän." Shaun tuhahti. "Olin kyllä varautunut kaikkeen, älä huoli. Se ei vain näyttänyt puuttumisen arvoiselta."
   "Niin varmaan."



Shaun ei vastannut, vaan vilkaisi ympärilleen. Hän raotti vaivihkaa takkinsa kaulusta, ja olin erottavinani pienoisrevolverin perän.
   "Hakkaan porukkaa ammatikseni", Shaun murahti. "Käsikirjoitettua tai ei, luulitko, ettei minulla olisi jotain aina mukanani?"



Noh, täytyi myöntää, että olin ollut väärässä. Ymmärsin ihan hyvin, ettei Shaun ollut halunnut tunkea nokkaansa minun ja Draganin väliseen keskusteluun niin varhaisessa vaiheessa, varsinkin, jos hänen keinonsa puuttua siihen rajoittuivat aseen käyttöön. Eikä häntä varmasti voinut syyttää siitäkään, ettei hän luultavasti ollut kuullut keskusteluamme eikä siten osannut päätellä mitään muuta kuin sen, että Dragan ei tykännyt minusta. Ainakaan aluksi. Nyt se homma oli jo niin hyvällä tolalla kuin se näin lyhyessä ajassa voisi olla, ja reiluuden nimissä minun täytyi olla siitä kiitollinen Shaunille.
   "Sain sen diilin", kerroin hänelle. "Hän vaati vähän kovempaa hintaa."
   "Kuinka kovaa?"
   "Tuplat. Mutta vain näytteestä."
   Shaun vihelsi.
   "Paskat. No, järjestyy silti", hän lupasi.
   Kumarruin poimimaan kypärän maasta.



Polkaisin pyörän käyntiin. Shaun näytti mietteliäältä.
   "Voin nostaa sen sinulle heti", hän totesi. "Saat sen käteisenä. Kai voisin muutenkin tarjota sinulle lasillisen tästä hyvästä?"
   "Kiitos, mutta jospa ei."
   "Älähän nyt. Kiitokseksi." Shaun katsoi hetken ohitseni. "Olet oikeasti ihan hyvä tyyppi, joten... no, sori siitä aiemmasta. Ja se, mitä sanoin niistä töistä... sekin tarjous on yhä voimassa. Jos haluat vetoapua."



Shaun vältteli katsettani. Tavallaan minusta tuntui hyvältä, että häntä hävetti niin paljon, etenkin sen jälkeen, kun olin joutunut nuoleskelemaan Dragania hänen puolestaan. Mutta tavallaan... no, olisi kai sitä voinut sanoa, että tunne "ihan hyvästä tyypistä" oli kaiketi molemminpuolinen samoin kuin tarve kelvottomalle anteeksipyynnöllekin. Rajansa silti kaikella.
   "Ehkä jokin toinen päivä", lupasin. "Voit tuoda ne rahat huomenna, niin katsotaan sitten."
   "Se käy. Minulla on vapaapäivä."
   "Hyvä."



Jos minulta olisi kysytty pari tuntia sitten, vaivautuisinko nostamaan Shaunille kättä lähtiessäni, olisin nauranut koko ajatukselle. Pieni ele tai ei, mutta siinä oli sellaista kunnioitusta, jota en ollut uskonut tuon kaverin minulta koskaan ansaitsevan.
   Hyvä, että tein sen. Ja hyvä, etten lähtenyt Shaunin kanssa mihinkään juuri silloin.



Kotiovella minua nimittäin odotettiin. Jason näytti siltä, että oli juuri ollut lähdössä pois, mutta ajaessani talon eteen ja riisuttuani kypäräni hän tunnisti minut.



"Kas", Jason totesi. "Tulitkin juuri sopivasti. Missä olit?"
   "Asioilla." Vilkaisin ovelle. "Oletko odottanut kauankin?"
   "En. Soitin huvikseni ovikelloa ja aloin heti tehdä lähtöä, kun ketään ei ollut kotona."
   "Ketään?" Kohotin kulmiani. "Luulin, että Nora olisi."
   "No, ei hän ainakaan ovea avannut." Jason hymähti. "Ja ehkä hyvä niin..."
   Hän taputti niin paljonpuhuvasti reppunsa olkainta, että tajusin kyllä, mitä siinä repussa oli. Jason jatkoi.
   "Varastolle ilmestyi täydennystä. Sopimuksemme kai pitää yhä."



Kaivoin avaimet taskustani. Jason naputteli jalkaansa hermostuneena.
   "Olisit voinut soittaa", totesin.
   "Totta kai olisin."
   "Mikset soittanut?"
   "En puhu näistä jutuista puhelimessa. Ja olin muutenkin kulmilla."
   'Ymmärrän', ajattelin, mutten sanonut mitään. 'Et puhu puhelimessa, mutta änkeät huumelastin kanssa suoraan pikkusiskoni ovelle. Sehän on järkevää.'



Talossa oli hiirenhiljaista. Edes Hetfieldin liikettä ei kuulunut, se kai nukkui jossain lämpimässä tai ahtaassa paikassa. Keittiön kaapeista oli löytynyt sille jo monta suosikkipiiloa.
   "Nora?" huhuilin yläkertaan, mutta kukaan ei vastannut. Hän oli kai lähtenyt kauppaan... tai sinne lääkäriin. Hyvä niin.



"Istu johonkin", kehotin Jasonia. "Haen jotain juotavaa ja katson, jos Nora on jättänyt jonkin lapun."
   "Onko hän tulossa piankin?"
   "Se varmaan selviää, jos joku lappu löytyy. Mutta ainakin toistaiseksi voit olla ihan huoletta."
   Jätin Jasonin olohuoneeseen ja jatkoin matkaani. Kovin pitkään siinä ei mennyt.



Mitään lappua ei tarvinnut etsiä. Ei tietoa lääkäreistä tai kaupassakäynneistä.
   Velttona lojuvat jalat keittiössä riittivät vastaamaan ihan kaikkeen – ja tyhjentämään pääni siinä samalla.



Ravistelin häntä. Löinkin. Ehkä kutsuin häntä nimeltä, en tiedä. En ajatellut mitään. En voinut. En osannut.
   Jotain ääntä siitä varmasti kuului, koska Jason ei jäänyt olohuoneeseen.



Hän pysähtyi keittiön ovelle. Jotain sain itsekin sanottua.
   "Soita apua", komensin ja haparoin Noran kaulaa. Tunsin sentään sykkeen, ja mielestäni hän hengittikin - olinko varma siitä? "Sano, että hän on HIV-positiivinen."
   Miksi se piti sanoa? En tiedä. Kai se oli ensimmäinen mieleeni juolahtanut tapa auttaa ja varmistaa, että edes ambulanssikuskit tietäisivät, mitä helvettiä hänelle oli tapahtunut.



Kuulin Jasonin puhuvan puhelimeen. Kuulin oman ääneni, vaikken tiennyt puhuvani.
"Älä jätä minua... älä nyt."

4 kommenttia

  1. Mun veri kylmeni näihin viimeisiin kuviin. Apua! Koko osa oli yhtä sydämen tykytystä, sillä pelkäsin ihan tosissaan, että nyt se mies menee ja tapattaa itsensä, ja saattaahan sekin vielä olla edessä, mutta ei ainakaan ihan vielä. Ja sitten se onkin Nora, joka vaikuttaa osan lopussa elottomalta.

    Darryl laski selkeästi tapaamisen plussat ja miinukset ja ehkä niin onkin, että tämä liike pitää hänet varmemmin hengissä kuin jokin toinen. Silti olen hyvin huolissani, joskin ymmärrän täysin, että pakenemisen aika on ohitse. Spekuloin itsekseni myös sillä, mitä saattaisi tapahtua, jos hän menettäisi sisarensa nyt. Jalkojen alta katoaisi varmaan se viimeinenkin tuki, joka pitää hänet vielä hengissä ja selväjärkisenä. Jos Darryl nytkin leikittelee omalla elämällään ja ottaa järjettömiä riskejä, mitä hän tuollaisessa tilanteessa sitten tekisikään. Mun tekis mieli huutaa sille, että juokse, pakene, vaihda jonnekin ihan toiselle puolelle maata, mutta auttaisiko se? Mä luulen, että vaikka Darryl ei itse etsisi vaikeuksia, ne löytäisivät hänet silti. Ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jopa itse kirjoittajana iloinen, että Darryllin master plan meni oikeasti aivan nappiin! :D ... tosin juhlatuulelle ei ihan päästy, kuten kuvista näkyy. :|

      Darryll-parka on ihan liian väsynyt juoksemaan enää yhtään mihinkään. Ja yksi syy, joka hänet pitää paikallaan juuri nyt, on Nora, kuten hän itsekin totesi. Tosin, jos Nora ei tuosta enää nouse, niin se ongelma on jollain hyvin brutaalilla tavalla selvitetty. Ei käy itselläkään kateeksi Darryllin vaihtoehtojen valikoimaa...

      Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Darryllin ja Draganin tapaaminen meni paljon paremmin kuin mä etukäteen arvelin, mutta silti olen edelleen varma siitä, että tässä käy vielä todella huonosti. Vaikka nyt Dragan vaikuttaakin yllättävän yhteistyökykyiseltä, niin ei mikään sano sitä, etteikö hän listisi Darryllia suunnilleen heti kun he kohtaavat jossain ei-julkisella paikalla. Toisaalta, jos Darryll ihan todella onnistuu näyttämään Draganille olevansa hyödyllinen, niin ehkä Dragan suostuu todella pitkin hampain olemaan Darryllin kanssa tekemisissä.

    En kyllä tiedä, onnistuisiko Darryll siinä. Tällä kertaa se ei edes olisi hänestä itsestään kiinni, kun Noran tilanne näyttää nyt erittäin huonolta. Toivon todella, että Nora olisi "vain" pyörtynyt eikä mistään hirveän vakavasta olisi kyse. Toisaalta mielessä alkoi kummitella myös Darryllin osan alkupuolella pohtima "Nora pääsisi järjestämään hautajaiset myös veljelleen". Pahimmassa tapauksessahan tässä käykin ihan päin vastoin... Ja silloin Darryllilla ei olisi oikeastaan mitään, millä olisi jotain väliä tai mikä pitäisi häntä elämässä kiinni. Toivottavasti siihen tilanteeseen ei kumminkaan päädytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän kummassa Dragan herättää lukijoissa näin paljon luottamusongelmia... :DD

      Bongasit pahaenteisen repliikin osan alusta. En tosin tarkoittanut sitä sellaiseksi... nähtäväksi jää, voidaanko se kuitenkin sellaiseksi tulkita. Kiitos kommentista :)

      Poista

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit