2.25 Asioita, joihin on mahdotonta varautua

Vuorokausi ei ollut vielä myöhäisillan puolella, mutta puisto oli jo hiljentynyt. Minusta se oli outoa, ja oli myönnettävä, että se vähän harmittikin. Olisin halunnut yleisöä.
   ".. no one cared until the night she went out walking all alone..."

"... and never came home..."
   Se oli testi. Koe siitä, pystyisinkö soittamaan jotakin, joka ei varsinaisesti sopinut minulle, julkisella paikalla. Ajattelin, että voisin sillä tavalla jotenkin siedättää itseni siihen naurettavaan lavakammoon, jonka olin itselleni onnistunut kehittämään.
   Se oli hyvä idea, mutta se ei toiminut. En ollut ollenkaan hermostunut – en, vaikka juuri edellisenä iltana Jason oli jo toisen kerran pelastanut nahkani myymällä lähes aitoa itseluottamusta violeteiksi pillereiksi puristettuna. Hommasta alkoi jo nyt tulla minulle vaarallinen traditio, eikä ainoa syy sille, miksi minun pitäisi tehdä asialle jotakin, ollut kohoava hinta.
   "I swear I left her by the river
I swear I left her safe and sound"



"I need to make it to the river
   And leave this old Nebraska town"
   Kuulin kyllä askeleet takaani ja erotin hänen hymynsä puiden varjosta. En tervehtinyt. Tiesin kyllä, että Nora odottaisi, koska hän oli aina tehnyt niin: jo siitä asti, kun olin näppäillyt ensimmäistä omaa kitaraani kotitalomme portaikossa ja kironnut sitä, miten vaikeaa kaiken piti aina olla. Hän oli vain istunut hiljaa ja odottanut, että olisin valmis.



Nora istuutui kuuntelemaan. Edes hänen läsnäolonsa ei hermostuttanut minua, vaikka tällä kertaa olisin toivonut toisin. En muistanut viimeisiä sointuja ihan kunnolla, joten näppäilin jotain sinne suuntaan, ja se kuulosti ihan kelvolliselta.
   Nora hymyili.
   "Oletko ihastunut?"
   "Mitä? Miten niin?"
   "En ole ennen kuullut sinun soittavan tuollaista siirappia."
   Viimeistään siitä minun olisi pitänyt vaivaantua pahasti, mutta niin ei käynyt.



Laitoin kitaran syrjään ja sytytin tupakan. Tuuli puhalsi savun poispäin siskostani.
   "Sinua on ollut vaikea saada kiinni viime aikoina", Nora sanoi. Kohautin olkiani.
   "Sori. Olen ollut töissä."
   "Siellä baarissa?"
   "Jep."
   "Sait siis sieltä muutakin kuin keikkahommia?"
   "Osa-aikaisia hommia. Sen verran, että Greg ehtii joskus nukkuakin."
   "Kiva, kun autat häntä."
   "Ai. Minä kun luulin, että töitä tehdään rahan eikä kiltin ihmisen maineen takia."
   Nora tuhahti ja tökkäsi kyynärpäällään kylkeäni.



Hän katsoi minua pitkään. Tiesin, että hänellä oli taas jotakin sellaista sanottavaa, jota hän ei tohtinut sanoa heti.
   "Voisin tulla jonain päivänä kuuntelemaan", hän ehdotti, ja tiesin heti, ettei tämä ollut se asia, jota Noran oli vaikea sanoa. Minun oli kuitenkin vaikea vastata siihen.
   "Et sinä siellä viihdy. Se on vähän semmoinen... räkälä."
   Se ei pitänyt paikkaansa, mutten todellakaan halunnut Noran näkevän minua siellä niin kauan kuin oli olemassa riski siitä, että olisin sinäkin iltana aineissa. Nora erottaisi ekstaasinkäyttäjän työnsä puolesta ovelle asti.
   "Jos tulisimme... Joannan kanssa?"
   Se ei edelleenkään ollut sitä, mitä Nora jossain mielensä perukoilla panttasi, mutta hänen äänensävynsä kieli sen osuvan silti lähelle.



Käännyin katsomaan Noraa. Hän väisti katsettani, muttei ihmetellyt tuijotustani. Hän tajusi kyllä, että odotin hänen vain sanovan sen, mitä hän oikeasti halusi sanoa.
   "Voisitko..." Nora aloitti ja vaikeni. "Jos... jos pyydän sinulta yhtä juttua..."
   "Anna tulla."
   "Tarvitsen rakkauslaulun. Jotain yhtä siirappista, mutta onnellisempaa kuin tuo äskeinen."
   Kulmani kohosivat väkisinkin. Jokin ikävä ja limainen aavistus hiipi vatsani pohjalle.
   "Mihin?" kysyin, vaikka ensimmäinen arvaukseni asiasta olisi luultavasti osunut täysin oikeaan.



Noran ilme ei värähtänytkään, kun hän sanoi sen.
   "Aion kosia häntä", hän kuiskasi. "Joannaa."

Mitä siihen olisi pitänyt vastata? Miten reagoida? En pitänyt tästä yhtään. Olisin halunnut olla onnellinen Noran puolesta, uskoa, että se, mitä Claire oli tehnyt minun kanssani, oli ollut vain satunnainen syrjähyppy. Ei se ollut. Clairehan oli suoraan ilmoittanut minulle, että haluaisi jatkaa suhdetta kanssani vielä kiinnijäämisensä jälkeen, ja yllyttänyt minua valehtelemaan sisarelleni lisää hänen puolestaan. Norahan tuskin tiesi edes tyttöystävänsä oikeaa nimeä. Tähän mennessä niitä oli ollut ainakin kolme.
   "Darryll?"
   Annoin savun turruttaa keuhkoni ja puhalsin sen hitaasti ulos. 'Selkärangaton paskiainen. Nora luottaa sinuun niin paljon.' Se ajatus ei puhunut omalla äänelläni.
   "Anna minulle viikko. Keksin teille jotain sopivaa."
   'Miten olisi Ugly Kid Joen Everything About You?'
   Nora halasi minua. Olisin toivonut, ettei hän olisi tehnyt niin.



Pakko se oli myöntää: minua pelotti. Pelkäsin sitä, mitä tapahtuisi, jos antaisin Noran ja Clairen mennä naimisiin. Pelkäsin, mitä tapahtuisi, jos puuttuisin asiaan. Oikeita ratkaisuja ei ollut. Mitä tahansa nyt tekisinkin tai jättäisin tekemättä, särkisin Noran sydämen joka tapauksessa.
   Pelkäsin, ettei hän kestäisi sitä.



Toisaalta se, ettei oikeita ratkaisuja ollut... se oli lohdullista. Jos lopputulos olisi aina sama, puuttuisinpa asiaan tai en, mitä hävittävää minulla olisi? Ei mitään. Se tosin teki ajatuksesta ainostaan entistä pelottavamman.
   Joka tapauksessa tiesin, etten voisi enää katsoa tätä hiljaa vierestä. Olin järjestänyt itselleni viikon miettimisaikaa, ja se olisi parasta käyttää hyvin. Aloittaisin jo tänään, vielä tämäniltaisen työvuoroni aikana.

***



"Tänään näyttää olevan joka paikassa hiljaista", Greg sanoi baaritiskiä jynssätessään. "Kenties sen voisi käyttää hyödyksi."
   Katsoin Gregin ohi ovelle, joka ei ollut käynyt sinä iltana varmasti kymmentäkään kertaa mihinkään suuntaan. Greg jatkoi puhettaan vaitonaisuudestani huolimatta.
   "Tarkoitan, että meillä olisi mahdollisuus houkutella ne harvat asiakkaat muualta tänne."
   En vastannut vieläkään. Seurasin katseellani rättiä, joka katosi baaritiskin alle suojaan.
   "Darryll?"
   "Joo?"
   "Miltä sinusta tuntuisi soittaa jonakin arki-iltana?"



Gregin kysymys oli helppo ja arkinen. Silti siihen oli vaikea vastata. Lisää keikkoja tarkoittaisi lisää... henkilökohtaisia haasteita.
   "Sitten meidän pitäisi olla molempien täällä pilkkuun asti eikä vain vaihtaa vuoroja. En voi soittaa ja hoitaa baaria samaan aikaan."
   "Onhan meitä kaksi viikonloppukeikoillasikin. Ei se ole sen kummempi juttu." Greg vihelteli muutaman sävelen ja vaihtoi äkisti puheenaihetta. "Unohdin muuten laskea pohjakassan, mutta ei se mitään. Lähetä päivän myynnit ja kassan käteisvarojen summa minulle vaikka tekstiviestillä, niin lasken sen aamulla itse."
   "Totta kai."
   Greg rypisti kulmiaan, muttei sanonut mitään. Tiesin, että hänellä oli edelleen haasteita luottaa ulkopuolisiin työntekijöihin. Hän ei ollenkaan pitänyt siitä, että jättäisi minut yksin koko Purple Blinkin seniltaisen kassan kanssa, vaikka ilta olikin hiljainen eikä töitä ollut kahdelle.

Päätin käydä tarkistamassa, olisiko yläkerrassa edes pöytiä tyhjennettäväksi tai olisiko vessasta paperi loppu. En ollut kuullut sieltä mitään ääntä koko iltana, joten toiveeni eivät olleet järin korkealla. Halusin kuitenkin tehdä jotakin, ajatella hetken jotakin muuta kuin puhelinta, joka oli ollut liian vaitelias tänään.



Claire ei ollut vieläkään vastannut viestiini. Ne kolme sanaa, 'meidän täytyy puhua', oli kyllä luettu, mutta mitään ei kuulunut takaisin. En halunnut vaikuttaa epätoivoiselta tässä asiassa, joten en soittanut hänen peräänsä, vaikka mieli tekikin. Toivoin, että hän ottaisi jossain vaiheessa yhteyttä, jottei minun tarvitsisi alkaa miettiä toisenlaisia keinoja päästä puheisiin hänen kanssaan.
   "Moi, Darryll."
   Kohotin katseeni puhelimesta.



Se oli Jason. Hän kiskoi onnellisena itse käärityn näköistä sätkää autiossa yläkerrassa ja hymähteli itsekseen.
   "Täällä ei saa polttaa", sanoin ja nuuhkaisin ilmaa. "Eikä varsinkaan tuota."
   Jason hymähti taas, muttei tehnyt elettäkään tumpatakseen sätkäänsä.
   "Tulitko ostoksille?"
   "En, vaan töihin."
   "Harmi."



En pitänyt siitä, miksi Jason oletti minun hakeutuneen yläkertaan, mutta eipä häntä kai voinut siitä syyttää. Olin aikeissa kieltää häntä polttamasta toistamiseen. Hän ehti puhua ensin.
   "Tuletko tänään meille?"
   "Kuten sanoin, olen töissä."
   "Mihin asti?"
   "Sulkemisaikaan."
   "Jaa." Jason veti henkoset sätkästä ja nojasi päätään taakse. "Oletko varma? Kristi on kaivannut sinua."
   "Kerro terveisiä. Voin tulla uudestaan, mutta en tänään."



Jason tutkaili minua katseellaan. Nyökkäsin merkitsevästi kohti hänen sätkäänsä.
   "Ihan oikeasti, Jason. Greg tappaa minut, jos annan tuon jatkua."
   Jason nauroi.
   "Älä sinä siitä huoli. Greg tietää nämä jutut ihan hyvin."
   Se oli minulle uusi tieto, mutta en silti ollut ihan varma siitä, että Greg antaisi Jasonin polttaa kukkaa hänen baarinsa yläkerrassa.
   "Tule", komensin. "Päästän sinut takaovesta ulos. Polttele siellä ihan rauhassa ja tule takaisin sitten, kun huvittaa."



Ei siitä mitään sen kummempaa ongelmaa tullut. Jason oli ihan hyvä tyyppi. Ehkä vähän epäreilu hinnoittelija, mutta niin kai olin minäkin joskus ollut.
   "Jätän oven lukitsematta", lupasin Jasonille. "Tule nykäisemään hihasta, kun palaat, niin lukitsen sen."
   "Darryll?"
   Se ei ollut Jasonin ääni. Käännyin katsomaan.



Ovi painui hitaasti kiinni takanani. Jasonin sätkän käry hälveni lähes tunnistamattomaksi. Tunnistamaton oli Clairen ilmekin, samoin ääni.
   "Halusit jutella", hän sanoi, enkä hetkeen keksinyt, mitä minun pitäisi siihen vastata. En ollut odottanut, että hän tulisi tänne juttelemaan. Ei kesken työvuoroni.



Työvuorosta puheenollen... niitä töitäkin pitäisi ehtiä tehdä. Tai vähintään minun pitäisi olla Gregin käytettävissä niiden aikana. En kuitenkaan halunnut edes yrittää neuvotella Clairen kanssa jotakin toista ajankohtaa, joten kompromissi saisi kelvata.
   "Hoidetaan tämä nopeasti. Olen töissä."
   Viittasin hänet lähemmäs.



Olin mielestäni miettinyt sanani jo valmiiksi, mutta sillä hetkellä mitään ei tullut ulos. Tilanne oli hämmentävä ja nolo. Ajattelin Noraa ja sitä, mitä olin tietämättäni tehnyt hänelle. Sitä, miten Claire oli kyllä ollut täysin tietoinen –
   "Olen pahoillani, Darryll. Oikeasti."



En ollut odottanut sitä. En niin vilpitöntä anteeksipyyntöä. Mielessäni muistutin itseäni siitä, ettei vilpittömyys ollut Clairen vahvimpia ominaisuuksia riippumatta siitä, miten hyvin hän osasi sellaista näytellä.
   "Niin minäkin, mutta en sinulle."
   "En tarkoittanut mitään pahaa. En sinulle enkä... enkä Noralle."
   "Sitten sinulle ei varmasti ole mikään ongelma jättää häntä ennen kuin satutat häntä yhtään enempää, vai mitä?"



Clairen ilme jähmettyi. Näin kyllä, että hän oli täysin tyrmistynyt ehdotuksestani.
   "Darryll.. sinä et tajua."
   "Siitä, etten tajunnut asioita, olen syyttänyt itseäni jo ihan tarpeeksi kauan."
   "Nora ei kestäisi sitä!"
   "Luuletko, että hän kestää paremmin sen, että sinun pelleilysi tulee ilmi jotain muuta kautta?"
   "Ei se tule ilmi –"
   "Aiot siis jatkaa tuota esitystä pidempäänkin?"
   "Darryll... minä rakastan häntä. Hän ei... Hän ei ymmärtäisi. Ei vielä. Se ei... Minä en ole sellainen ihminen, jolle... jolle tavallinen suhde olisi helppo. Nora tajuaa sen kyllä, mutta ei vielä."



Onneksi Clairella ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea hän sai minut ajattelemaan. Mietin Tessiä ja Jonathania. Mietin sitä nuoleskelua yökerhossa Elizabethin selän takana. Sitä, miten Jonathan oli katsonut sitä vierestä ja vihannut minua. Sitä, miten Liz ei ollut saanut koskaan tietää... ja sitä, miten Tess oli kuollut viereeni vielä saman vuorokauden aikana. Miten olin rakastanut häntä, siitä huolimatta, mitä hän oli aina puhunut vapaudesta ja siitä, ettei seksi merkinnyt mitään. Ajattelin, että Dragan olisi voinut ampua Clairen hänen sijastaan, mutten osannut perustella sen ajatuksen oikeudenmukaisuutta yhtään mitenkään.
   "Annan sinulle kaksi vuorokautta aikaa pakata tavarasi ja painua helvettiin sisareni luota. Älä jätä hyvästejä tai dramaattisia kirjeitä jälkeesi. Jos et tee niin, lupaan, etten ole enää näin ystävällinen."



Clairen sovittelevat eleet ja ilmeet katosivat välittömästi. Hän ei enää katsonut minuun päinkään.
   "Miksi oletin, että tajuaisit?" hän ärähti. "Et näe omaa mulkkuasi pidemmälle tässäkään asiassa. Mikä ei, totta puhuen, ole kauhean kauas."
   Se ärsytti tarpeeksi, jotta päätin vajota samalle tasolle hänen kanssaan.
   "Muistaakseni et ollut tuota mieltä vielä vähän aikaa sitten", heitin takaisin ja tiesin itsekin sen olevan lapsellista. Claire kuitenkin naurahti ja vastasi samalla mitalla.
   "Huonoja uutisia, Darryll: jos kuvittelit sen olevan aitoa, kaikki naisesi tähän asti ovat olleet teeskentelijöitä."
   "Ihanko totta? Myönnän kyllä, että osaat teeskentelyn, mutta muistan sanasi harvinaisen tarkkaan siltä yöltä. Annahan, kun toistan..."
   Hän käännähti minua kohti.



Sain Clairen ranteesta kiinni juuri ennen kuin hänen avokämmenensä läjähti naamalleni. Hillitsin haluni sylkäistä hänen rintojensa väliin.
   "Ai, sinä et halua kuulla sitä?" En irrottanut otettani hänestä, vaikka hän rimpuili vastaan. "Kaksi päivää, Claire. Lähde Angleportista äläkä tule enää takaisin –"
   "Mitä vittua sinä kuvittelet tekeväsi?" kuului ääni Clairen takaa.



Katsoin Clairen olan yli. Shaun seisoi siellä, enkä ihan käsittänyt, miksi hän puuttui keskusteluumme, ennen kuin hän jatkoi.
   "Päästä irti tytöstäni", hän ärähti. "Nyt."
   "Sinun tytöstäsi?" En voinut olla nauramatta ääneen. "Mikä hänen nimensä on tällä kertaa? Nicole? Audrey? Janet–"
   Shaun harppoi lähemmäs ja tunkeutui väliimme.



Claire jäi jonnekin Shaunin selän taakse. Kaverin ilme oli niin äkäinen, että paras vaihtoehto siinä tilanteessa olisi varmasti ollut kääntyä pois ja jatkaa töitä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minua ärsytti liikaa, jotta olisin tehnyt niin.
   "Luulin sinua kunnolliseksi", Shaun murahti ja tönäisi rintaani. "Mutta sinä oletkin kai niitä tyyppejä, jotka kourivat naisia ilman lupaa."
   "Ja sinä niitä tyyppejä, jotka saavat vain huorilta."
   Se ei ollut harkittua. En silti odottanut, että isku olisi niin nopea.



Löysin itseni lattialta ja Shaunin yläpuoleltani. Suupieltäni poltti ja maistoin veren tihkuvan repeytyneestä ihosta suuhuni. Se kaveri tiesi, mihin kannatti lyödä. En ollut varma, tekisikö hän sen uudestaan, jos nousisin, mutta en kai minä nyt tähänkään jäisi –
   "Mitä täällä tapahtuu? Hei!"



Se, että Greg ehti väliin ennen kuin itse tein mitään, oli toisaalta noloa, mutta toisaalta se ratkaisi monta ongelmaa. Vähäisin niistä oli se, etten voisi alkaa hakkaamaan asiakkaita, jos halusin pitää työni.
   "Ulos", Greg komensi Shaunia ja töni häntä kohti portaita. "Te molemmat."
   "Hei, minä en ollut se, joka täällä riuhtoo naisia –"
   "Mutta sinä olit se, jonka näin riehuvan täällä nyrkkisankarina, joten antaa heittää. Ei huolta, tulen saattamaan teidät ovelle, niin ette eksy matkalla."



Kuulin Shaunin protestoivan kovaäänisesti vielä silloinkin, kun hän, Claire ja Greg olivat laskeutuneet portaat alas. Joku nauroi alakerrassa, ja täysin rehellisesti toivoin, että hän pilkkasi Shaunia.
   Pyyhin suuni kämmenselkään ja nousin ylös.



Jos tästä jotain hyvää seurasi, niin tulipahan samalla tarkistettua se vessojen paperi- ja saippuatilanne. Pesin kasvoni ja painoin suupieltäni hetken käsipaperiin. Verta ei tullut juuri lainkaan, mutta turvotus pysyisi siinä koko illan. Toivottavasti se ei häiritsisi Gregiä tai asiakkaita liikaa.
   "Oletko kunnossa?"



Greg sulki miestenvessan oven hiljaa perässään ja tutki kasvojani. Kuivasin käteni ja heitin käsipaperit roskiin.
   "Olen minä."
   "Hyvä. Annoin heille porttikiellon. Väliaikaisen tosin." Greg hymyili vinosti. "Ajattelin, että kuukausi riittää. Ei ole oikein varaa tinkiä asiakkaista... ja Marie on oikeasti ihan kiva tyyppi..."
   "Ei hätää. Tajuan kyllä."
   "Tilaanko sinulle taksin?"
   "Minne?"
   "Poliisiasemalle. Ilmoituksen tekemistä varten."



Lyhyen hetken ajan olin hämilläni Gregin sanoista. Lopulta pudistin päätäni.
   "Ei tämä ole mikään iso juttu. Annetaan olla."
   "Oletko varma?"
   "Olen. En tykkää sotkea poliisia sinne, missä sitä ei tarvita." Yritin hymyillä, mutta sellainen ele taisi jäädä turvonneen suupielen puolelta irvokkaaksi naamanvääntelyksi. "Sitä paitsi luuletko, ettei pitkätukkainen kitaristisi ole koskaan aiemmin saanut baarissa turpaansa?"
   Greg ei nauranut vitsilleni.

Tarkoitus oli, että Greg lähtisi sinä iltana puoliltaöin ja minä sulkisin baarin valomerkin aikaan. Häntä sai suostutella pitämään kiinni diilistä. Kai hän pelkäsi uutta tappelua tai jotain. Vakuutin hänelle olevani ihan kiltisti, ja vaikka hän väitti, ettei hän minua epäillyt, vasta sen jälkeen hän suostui lähtemään.



Montaakaan tilausta ei enää tullut. Niiden tuntien myynti kattaisi ehkä juuri ja juuri oman palkkani ja baarin ylläpitokustannukset. Vapaailta tuli tosin Gregille tarpeeseen, ja hän oli ollut keikkatuloihin niin tyytyväinen, ettei tämä ilta varmasti jäisi häntä harmittamaan. Siitäkin syystä minun olisi syytä pohtia Gregin ehdotusta arki-iltojen soittelusta tarkemmin, tai keksiä jokin korvaava ehdotus tilalle. Hän oli ihan reilu työnantaja, ja halusin pitää hänet tyytyväisenä. Työnantajien kohdalla vertailupisteeni taisi tosin olla Gary, joten siinä suhteessa "reilumpi kuin edellinen työnantajani" ei ollut mikään erityinen saavutus.

Annoin valomerkin jälkeen ihmisille reilusti aikaa keräillä tavaroitaan ja siivosin sillä välin pöydät. Vähitellen ihmiset alkoivat virrata ovesta ulos, jokainen ihan kelvollisessa kunnossa. Viikonloppuisin tilanne oli usein eri. Baarin tyhjenemiseen meni lauantaisin vähintään kolminkertainen aika tähän verrattuna.



En ollut sulkenut baaria yksin kuin kerran, joten minulla oli yhä paljon tekemistä pelkästään siinä, että muistaisin kaikki Gregin ohjeet. 'Tyhjennä ja puhdista astianpesukone. Laske pullot ja merkitse niiden määrä ylös. Kirjaa hajonneiden astioiden lukumäärä, jos niitä on. Pyyhi pöydät, vie roskat ja laske kassa. Älä unohda lukita ovia.'
   Ai niin, ne ovet. Etuovi oli jo lukossa, mutta takaovi taisi olla edelleen Jasonin jäljiltä auki. Hän ei ollut koskaan tullut takaisin baarin puolelle sanomaan asiasta. No, lukitsisin sen lähtiessäni.



Kävin vielä keräämässä muutaman roskan tanssilattian kupeesta. Palatessani laskemaan kassaa kuulin ääntä yläkerrasta. Nytkö sinne oli jäänyt joku kuppaamaan?
   "Paikka on suljettu!" huikkasin yläkertaan. Vastausta ei kuulunut, askelia kylläkin. Olisi pakko mennä tarkistamaan asia itse.



Hän oli minua nopeampi ja tuli vastaan portaikossa. Kirosin sitä lukitsematta jäänyttä takaovea.
   "Rauha", Shaun sanoi laskeutuessaan portaita. "Tulin juttelemaan."
   "Sinulla on porttikielto."
   "Jep, ja paikka ei ole auki. Kukaan ei siis ole täällä näkemässä minun uhmaavan sitä kieltoa."
   Hänen sanavalintansa oli lievästi uhkaava, mutta tärkeintä oli, että hän vaikutti olevan ihan rauhallinen.



Shaun pysähtyi eteeni. Vaikka hän ei vaikuttanutkaan vihaiselta, pidin mielelläni puolentoista metrin välimatkan häneen.
   "Sori tuosta", hän sanoi ja nyökäytti päätään kohti suupieltäni. "Menetin malttini. Ei muistella pahalla, eihän?"
   Aioin kyllä vastata siihen. Jokin hänen eleissään häiritsi minua. Kun viimein avasin suuni myöntyäkseni tähän kömpelöön anteeksipyynnön tapaiseen, minulle selvisi, miksen ollut missään vaiheessa nähnyt Shaunin oikeaa kättä.



Ainoa varma asia sillä hetkellä oli se, että kylkeeni osunut asia ei ollut nyrkki. Se oli jotain kovaa ja kapeaa, jotakin, joka tyhjensi ilman keuhkoistani ja joka pakotti minut lattialle keräämään itseäni hetkeksi. Kuulin uusia askelia portaista ja uuden äänen, jota en tunnistanut.
   "Tuo ei näytä siltä tyypiltä, jonka väitit sen olevan."
   "Älä valita. Häirikkö mikä häirikkö." Joku potkaisi minua jalkaan. "Nouse ylös."
   En osannut päättää, tottelisinko vai jäisinkö tähän. Sitä valintaa ei minun harteilleni jätettykään.



Se toinen paikalle saapunut kaveri kiskoi minut jaloilleni. Osasin kyllä päätellä, että tässä oli kyseessä joku suunniteltu turpasauna: toinen kaveri pitää kiinni ja toinen hakkaa tai jotain muuta yhtä uniikkia ja rohkeaa. Olipa heitä kaksi tai ei, en aikonut tehdä sitä helpoksi. Olin selvinnyt elämässäni syvemmistäkin kusilammikoista kuin parista testosteronihuuruisesta pelkurista.



Osuin kyllä blondiin, mutta en sellaisella voimalla kuin olin toivonut. Hän onnistui osin väistämään iskun ja horjuttamaan vielä tasapainoanikin kaatuessaan. Ehdin ajatella, että tämäkin kaveri oli tapellut ennenkin, kun Shaun tarttui minuun selkäpuolelta.

Hän istui päälläni hajareisin. Olin vakuuttunut siitä, että hän painoi ainakin viisitoista kiloa enemmän kuin minä, ja reisilihaksiensa puristuksella hän varmisti sen, etten kyennyt horjuttamaan häntä. Hän löi, ei kerran, kahdesti tai kolmesti, ehkä viisi kertaa, ehkä kymmenen. Se, mihin kohtaan hän osui ja millä voimalla, vaihteli, mutta hänen iskunsa eivät silti vaikuttaneet satunnaisilta.



Kyse oli varmasti sekunneista tai korkeintaan parista minuutista. Se kuitenkin tuntui vähintään puolelta tunnilta. En ollut koskaan tuntenut oloani niin säälittäväksi ja avuttomaksi, en edes silloin, kun Gary oli pitänyt minua sätkynukkenaan. Garylla oli sentään ollut jotain muitakin pelimerkkejä kuin eläimellinen raivo, paljaat nyrkit ja yksi kaveri, joka kävi välillä potkaisemassa hartiaan tai kylkeen. Se, mitä Gary oli tehnyt, oli ollut kammottavaa, mutta tämä oli vain ja ainoastaan kivuliasta ja nöyryyttävää.



"... Shaun, eiköhän tuo riitä."
   Blondin ääni oli kyllästynyt. Shaun huohotti kevyesti. Iskut taukosivat, ja jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin yrittänyt käyttää tilaisuuteni hyväksi ja kaataa hänet pois päältäni.
   "Niinkö sinusta?" Shaun kysyi ja taittoi käteni lattiaan. "Oletko varma?"
   "Älä viitsi. Kaveri on hädin tuskin tajuissaan, ja tiedät kyllä, mihin vedän rajan."



Shaun nousi päältäni, joskin vastahakoisesti. Blondi kumartui työntämään jotakin farkkujeni taskuun.
   "Ettei muistella pahalla", hän sanoi. "Vai mitä?"
   Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä hän oli minulle antanut, muttei se minua pahemmin kiinnostanutkaan. Rukoilin mielessäni, että he lähtisivät lätkimään. Minusta ei ollut puolustamaan itseäni edes sormeen uponnutta tikkua vastaan.



He katosivat näköpiiristäni. Kuulin heidän askeleensa portaissa, Shaunin nauravan, oven käyvän ylhäällä. Hengitin vapaammin. Mietin, mitä kello oli. Greg odotti sitä kassan laskemista...
   Se kassa. Ei helvetti.

Kampesin itseni ylös lattialta. Kassa oli edelleen baaritiskillä, sen avain oli takataskussani, eikä lipas näyttänyt murretulta. Kurkkuani hetken puristanut kauhu hellitti eikä lattia enää keinunut niin pahasti. Suunnilleen joka paikkaa särki, ja muistin, että baarissa oli jääpalakone.



Käärin pari kauhallista jääpaloja pyyhkeen sisään ja pidin pakettia hetken rintani päällä, mutta vähän ajan päästä tungin sen suoraan paitani sisään. Pyyhe kastui ja niin teki paitanikin, mutta ei sillä ollut väliä. Aloin paikantaa muutamia kohtia, joihin särky keskittyi, ja saatoin vain toivoa, että molemmat solisluuni ja kaikki kylkiluuni olivat edelleen ehjiä.



Kun kaiken täyttävä särky vähänkin hellitti, sen tilalle astui ärsytys. Shaun, Claire, entinen John ja nykyinen Darryll, jopa oma naiivi pikkusiskoni – kaikesta löytyi ärsytyksen aihetta. Olisin halunnut napata kaapista pullon kirkasta ja tyhjentää sen kerralla. Haittaisikohan Gregiä, jos maksaisin siitä takaisin vain tukkuhinnan?
   Avain rapisi lukossa. Ovi kävi.
   "Darryll...?"
   Ennen kuin ehdin vastata Gregin epävarmaan huhuiluun, hän näki minut.



"Mitä tapahtui?"
   "Rauhoitu. Kassa on turvassa."
   "Haluaisin sanoa, että vähät minä siitä kassasta, mutta kun sitä viestiä ei tullut..." Greg pudisteli päätään. Päättelin loput itse.
   "... tulit tarkistamaan, ryöstinkö sen?"
   Greg pudisteli yhä päätään ja kosketti olkaani. Säpsähdin.
   "Älä."
   "Soitanko ambulanssin?"
   "Et. Mutta jos jaksat, heitä minut kotiin."
   Liikkuikohan Greg edes autolla? Hän ojensi uudelleen kättään, mutta pysäytti sen ilmaan lähelle kasvojani.
   "Sinun pitäisi käydä lääkärissä. Näytät... piestyltä."
   "Tykkään sairaaloista vielä vähemmän kuin poliiseista. Ihan totta, Greg – anna minun olla hetki tässä, niin lasken sen kassan ja lähden kotiin –"
   "Etkä lähde. Et yksin."



"Sinä tulet minun mukaani."
   Jokin Gregin äänensävyssä kertoi, ettei hän ollut viemässä minua kuitenkaan väkisin lääkäriin, joten en väittänyt vastaan.



Greg oli kyllä autolla liikkeellä, mutta hän asui tosi lähellä. Hän oli varmaan ottanut auton siltä varalta, että saisi minut verekseltään kiinni ja yrittäisin juosta karkuun.
   "Istu siinä."
   "Greg –"
   "Istu siinä, minä sanoin. Ja ota paita pois."



Se ei ollut varsinaisesti noloa, mutta pirun vaivaannuttavaa se oli. Greg kopeloi ja naputteli minua kuin parempikin kiropraktikko. Vavahdin, kun hän kosketti kylkeäni.
   "Anteeksi."
   "Minä kun kuvittelin, että olet työnantajani etkä äitini", mutisin ja sain vastaukseksi vain naurahduksen.



Greg hiplasi niskaani ja se tuntui koko ajan kummallisemmalta. En aikonut lopettaa kuittailua asiasta.
   "Toinen asia, jota kuvittelin, on se, etteivät lääkärit yleensä hylkää hyväliksaista työtä ja ala pitämään baaria..."
   "Ja minä kuvittelin, että puhuit totta, kun sanoit aikovasi olla ihan kiltisti."
   Se hiljensi minut.



Greg istuutui eteeni ja yritti pakottaa minut katsomaan häneen siinä onnistumatta.
   "Kuka se oli?"
   "Onko sillä väliä?"
   "On. Toinen kysymys: mikset painanut hälytysnappia?"
   "Mitä nappia?"
   Greg sulki silmänsä hetkeksi.
   "Enkö näyttänyt sinulle sitä?"
   "Et. Mutta jos siellä on joku vartiointiliikkeen kutsujärjestelmä, niin siitä olisi kiva saada tietää jotain viimeistään nyt."
   "Anteeksi."
   "Älä turhaan ole pahoillasi. Olen ihan kunnossa."



Väistin yhä Gregin katsetta. Hänen asuntonsa oli pieni, mutta kodikas. Jollain tavalla sekä vanha että uusi. Jännä, että hän oli päättänyt tuoda minut juuri tänne.
   "Se oli Shaun." En aikonut kieliä, mutta Gregin täytyi saada tietää. En muutenkaan halunnut hänen luulevan, että olin suututtanut useammankin asiakkaan samana iltana. "Jonkun tyypin kanssa."
   "Tumma vai vaalea?"
   "Vaalea. Ihan blondi."
   "Jake."
   "Tunnetko sen?"
   "No... en oikeastaan. Jutellaan siitä myöhemmin."



Katsoin viimein Gregiin. Hän vaikutti rentoutuneen, ja vasta siitä eleestä tajusin, että hän oli oikeasti pelästynyt aiemmin.
   "Mistä te riitelitte?"
   "Ei se liity Purple Blinkiin mitenkään. Se on... henkilökohtaista."
   "Ahaa. Miten Marie siihen liittyy?"
   'Kuka Marie', olin vähällä kysyä, mutta tajusin viime hetkellä, ketä Greg tarkoitti.
   "Se on... pitkä juttu. Älä ole huolissasi."
   "Vaikea olla olematta, kun löysin sinut työvuorosi päätteeksi baarin nurkasta tuon näköisenä. Onko Marie tyttöystäväsi? Onko sinulla ylipäätään tyttöystävää?"



Se oli outo kysymys. Ymmärsin kyllä, miksi Claire kiinnosti Gregiä, mutta mitä hän muista tytöistä välitti?
   "Ei."
   "Kumpaan kysymykseen?"
   "Kumpaankin."
   "Ai."
   Pitkä, pitkä hiljaisuus. En ihan tajunnut, mitä Greg ajoi takaa. En vielä sittenkään, kun hän hitaasti nousi.



Aluksi ajattelin, että hän tarkisti vielä jotain ruhjetta, tai leukani paikallaan pysymistä, tai mitä hän nyt ikinä kuvittelikin osaavansa tarkistaa. Tajusin vähän liian myöhään, että hän teki sen liian lempeästi.
   "Greg –"



Mitä minun olisi pitänyt siinä tilanteessa tehdä? Potkaista häntä munille?
   Myönnetään, hetken verran olin mukana siinä ihan vain hämmennystäni. En yksinkertaisesti tiennyt, miten tällaiset tilanteet hoidettiin, enkä halunnut loukata Gregiä. Niin tai näin, tiesin, että seuraavasta työvuorostani tulisi tosi kummallinen, teinpä mitä tahansa.



Onnistuin kääntämään pääni pois ja sain otteen hänen ranteestaan. Kai se oli tarpeeksi tiukka viestittääkseen jo itsessään jotain.
   "Tuota... Greg..."
   Greg pysähtyi. Lamaantui täysin. Yritin löytää sopivat sanat tähän tilanteeseen.
   "Kiva, että pidät minua... viehättävänä, mutta..."
   "Mutta et ole homo", Greg kuiskasi. Minun ei tarvinnut vastata siihen.



Vaikka kuinka olin toivonut, että saisin asian hoidettua jotenkin siististi, niin kyllähän Gregiä hävetti. Olisi minuakin hävettänyt.
   "Anteeksi", hän murahti jostain kämmenensä alta. "Minä... minä luulin."
   "Että olen homo?"
   "Suututko, jos vastaan rehellisesti?"
   "En, mutta haluaisin kuulla, miksi luulit niin?"
   Greg veti syvään henkeä ainakin kahdesti.
   "Sori. Joku tyttö tykkäsi sinusta keikalla ja näin ihan selvästi, että se yritti saada huomiosi. Sinä et edes huomannut sitä ja ajattelin jo silloin... tai siis, kai sitä luulisi, että sinulla olisi joskus joku mukanasi... mutta sinua kiinnosti enemmän Jason, eikä sinulla ole tyttöystävää... anteeksi."
   En osannut vastata siihen mitään. Greg nousi.



Hän katsoi vähän ohitseni ja näytti punnitsevan sanojaan vähän samaan tapaan kuin Nora yleensä teki.
   "Saanko kysyä kahta asiaa?"
   "Anna tulla."
   "Ensinnäkin, haittaisiko sinua jäädä yöksi? Älä pidä tätä ehdotteluna. Haluaisin vain nähdä, että kävelet omin jaloin vielä aamulla."
   Olisin totta puhuen halunnut kieltäytyä, mutta Greg ajattelisi sen kuitenkin johtuneen hänen toiminnastaan, joten nyökkäsin. Greg jatkoi.
   "Toinen kysymys." Sen kohdalla hän piti tauon ja puri huultaan. "Se... pusu."
   "Mitä siitä?"
   "Sinä et... tai siis, luulin, että tykkäsit siitä."
   Yritin hymyillä, edes vähän.
   "Ajattelin kyllä, että voisin purra huultasi. Mutta sitten ajattelin, että jos meillä molemmilla on huuli halki töissä, joku vetää siitä kuitenkin vähän erilaisia johtopäätöksiä."

Greg ei vastannut mitään. Vähitellen näin kuitenkin hänen suupielensä kaartuvan hymyyn.
   "Hyvää yötä, Darryll", hän sanoi. Minusta hänen äänensä vapisi vähän. "Herätä minut, jos tarvitset jotakin."
   "Hyvää yötä. Ja kiitos."



Greg sammutti valot mennessään. Hänen sohvansa oli vähän liian lyhyt nukkumiseen, eikä sillä ollut tyynyä tai muutakaan nukkumista helpottavaa apuvälinettä, mutten kehdannut pyytää sellaisia. En varmasti nukkuisi kovinkaan hyvin sinä yönä. Yksi syy siihen oli särky, toinen oli Claire, kolmas oli Shaun...



... ja neljäs oli se, että minun pitäisi todellakin lopettaa se ekstaasin vetäminen keikkailtoina, jos en halunnut lisää tällaisia väärinkäsityksiä.