FIN

Hyvät lukijat, kanssatarinoitsijat, kansalaiset medborgare.

Kun tauot alkavat kasaantua, pelin avaaminen tuntua työltä, jota mielellään lykkäisi hamaan tulevaisuuteen ja kun viimeisimmän tauon pituus alkaa olla jo puolta vuotta (siinä missä osia parhaimmillaan tuli useampi viikossa), on se merkki jostain. Varmasti arvaatte jo, mitä aion sanoa, mutta sanottakoon se nyt suoraan: Minun on aika väistyä simstarinoitsijoiden maailmasta. Toisin sanoen aion lopettaa tarinani ja siirtyä hyvin ansaitulle simstarinoitsijan eläkkeelle.

Monettako kertaa, kysyy joku. Vastaan siihen, että viimeistä. Tällä kertaa syynä eivät ole henkilökohtaisen elämäni ohimenevät kriisitilanteet, vaan yksinkertainen, lopullinen kiinnostuksen kohteiden suuntautuneisuus eri asioihin.

Simstarinat eivät ole enää pitkään aikaan vastanneet sitä, mitä kirjoitusharrastukseltani etsin. Kiinnostukseni on siirtynyt pitkään proosaan ja työstän tällä hetkellä toisenlaista trilogiaa, josta haaveilen vielä jonakin päivänä kustannuskelpoista. Mikäli sitä ei kukaan halua kustantaa, luultavasti julkaisen käsikirjoitukseni netissä. Ennen sitä haluan kuitenkin antaa trilogialle mahdollisuuden päätyä kansien väliin, joten ihan lähikuukausina tai edes -vuosina netissä julkaiseminen tuskin tulee tapahtumaan.

Simstarinat ovat antaneet minulle paljon. Ihan valtavan paljon. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, olen saanut olla mukana käsittämättömän hienossa yhteisössä, olen oppinut ihan hirveästi itsestäni, elämästä ja kirjoittamisesta. Tarinoillani on ollut kunnia paistatella valokeilassa monen muun suositun simstarinan joukossa ja minulla on ollut kunnia vastaanottaa aivan jäätävä määrä kommentteja ja palautetta. (Pelkästään ensimmäisessä DLT:ssä on yli 1700 kommenttia, toki omat kommenttini mukaanlukien.) Olen paljosta teille velkaa, niin valtavan paljosta, etteivät sanat riitä kuvaamaan.

En voi muuta enää tehdä kuin kiittää. Kiitos, kiitos, KIITOS kaikille. En koskaan unohda tätä matkaa, jonka teidän kanssanne kävin. Jos jonain päivänä saan kirjani julkaistuksi, siitä on kiittäminen teitä. Siis kiitos. ♥

Loppuun vielä fiilistelyn vuoksi suosikkipelisarjani Assassin's Creedin versioima Here's a Health to the Company, koska tiedän, että tämän tien päättyessä päättyy myös moni lukijakontakti ja että vuoden-parin päästä kukaan ei minua muistakaan. Se on ihan vain luonnollista. Tämä kappale tulee kuitenkin varmasti myös jatkossa muistuttamaan mua "urastani" simstarinoitsijana, koska ilman sitä uraa en olisi saanut tähän fantastiseen pelisarjaankaan tutustua. :D

Kind friends and companions, come join me in rhyme

Come lift up your voices in chorus with mine

Come lift up your voices, all grief to refrain

For we may or might never all meet here again

Here's a health to the company and one to my lass

Let us drink and be merry all out of one glass

Let us drink and be merry, all grief to refrain

For we may or might never all meet here again

***

Jotta ketään ei jäisi DLT2:n tarina vaivaamaan (ja jotta itseäni ei jäisi vaivaamaan se, ettei kukaan saanut koskaan tietää suunnitelmistani), kerron teille nyt, mitä PITI tapahtua.
Tulossa piti olla Garyn kostoretki Markia ja sivullisen asemassa olevaa Adriania kohtaan. Apunaan Gary olisi käyttänyt kiristämäänsä Darryllia. Paettuaan Garyn kynsistä Mark ja Adrian olisivat selvinneet, Darryll olisi mahdollisesti menehtynyt ja Adrian olisi vahingossa ampunut Julian. Tästä suivaantuneena Gary olisi vannonnut Adrianille "vievänsä tältä kaiken rakkaan".
Lucy puolestaan olisi karannut alttarilta hääpäivänään ja jättänyt kihlattunsa Rayn Adrianin vuoksi. Gary olisi saanut kuulla tästä lehdistön välityksellä, siepannut Lucyn ja vahingoittanut tätä niin pahasti, että nainen olisi päätynyt sairaalaan koomassa. Lapsi olisi saatu pelastettua. Lapsen isyyttä selvitettäessä piti paljastua, että lapsi tosiaan on Adrianin. Tietoisena siitä, että mikäli Lucy heräisi koomasta, tämä hylkäisi Rayn täysin, avioituisi Adrianin kanssa ja Adrian saisi lapsen isänä päättää lapsen tulevaisuudesta (todennäköisesti sulkien Rayn lapsen elämän ulkopuolelle), Rayn piti irrottaa Lucyn elintoimintoja ylläpitävät koneet ja siten tappaa Lucy.
Adrian ja Ray puolestaan olisivat tämän jälkeen päätyneet käräjille lapsen huoltajuudesta. Rayn asianajajan piti kaivella varsin epäilyttäviä tietoja Adrianin menneisyydestä ja siten vaikeuttaa oikeustaistelua Adrianin osalta, mutta tässä vaiheessa Adrianilla olisi ollut jo ihan mukavan kokoinen järjestö tukenaan ja pienen kiristyksen avulla Ray olisi vapaaehtoisesti luopunut lapsen huoltajuudesta. Adrian puolestaan olisi lapsensa vuoksi jättänyt järjestönsä.
Niin, ja sanoinko jo, että lapsen piti olla tyttö? ;) DLT1:n aikainen toiveenne olisi siis viimein toteutunut!

DLT2:n jatkosta tiesin tässä vaiheessa vain sen verran, että toisen luvun piti kertoa tarinaa tämän tytön näkökulmasta. Suunnittelin, että kolmannessa luvussa tehtäisiin jotakin ennenkuulumatonta ja sen sijaan, että kolmas luku kertoisi jälleen uudesta sukupolvesta, siinä olisi palattu Adrianin näkökulmaan (tällöin Adrian olisi ollut jo vanha mies).

***


En aio silti kadota mihinkään. Tarinani jäävät yhä nettiin luettavaksi ja minut saa kommenteilla kiinni niin kauan, kuin sivut vain pystyssä pysyvät. Saatan myös joskus inspiraationpuuskassa julkaista jotakin hyvin lyhyttä simstarinaa toisen blogini Cheshire's Grinin puolella, mutta sitä päivää en henkeäni pidätellen odottelisi.
Minut myös tavoittaa yhä valikoiduista yhteisöistä valikoiduilla nimimerkeillä, ja jos joku haluaa pysyä vielä henkilökohtaisissa yhteyksissä, niin Cheshire's Grinin palautelomake on yhteydenottoa ja sähköpostien vaihtoa varten käytettävissänne.

Pahoittelen, että näytän kuvassa ihan jäätävän väsyneeltä. Toivottavasti ette traumatisoituneet.

♥